Potter-nörtin päiväkirja
“64 päivää siinä meni. Ja vieroitusoireet ovat KAMALAT”, kirjoitin blogiini
viime toukokuussa. Olin jälleen lukenut kaikki seitsemän Potteria ja purin
eroahdistustani nettipäiväkirjaani.
Syksy 2016 oli ristiriitaista aikaa Harry Potter -faneille. Kirjasarjan
kahdeksas osa, näytelmäkäsikirjoitus Harry Potter ja kirottu lapsi sekä J.
K. Rowlingin taikamaailmaan sijoittuva elokuva Ihmeotukset ja niiden
olinpaikat julkaistiin. Mikäs sen parempaa, kirjoja lukematon henkilö
saattaisi todeta. Asia ei kuitenkaan ole lainkaan niin yksinkertainen.
Jotta ymmärtäisitte näkökulmani, minun täytynee hieman valottaa
faniprofiiliani.
Ensinnäkin, olen erittäin kiitollinen siitä, että olen syntynyt juuri vuonna
1993. Olen saanut elää maailmanhistorian parasta Potter -faniaikaa: odottaa
uusien osien ilmestymistä ja rynnätä kirjakauppaan ihastelemaan valtavaa
romaanipinoa.
Rakastan myös Harry Pottereiden fonttia ja sivujen tuoksua. Yksi
lempiharrastuksistani on ihmisten jaotteleminen Tylypahkan tupiin. 11-vuotiaana
odotin tietysti kutsukirjettä velhojen ja noitien kouluun (ei kuulunut).
Toisaalta olen aina ollut vakuuttunut siitä, että taivaassa minua odottaa Tylypahka.
Sarjan leffoista en juuri välitä. Elokuvat on toteutettu suurella kunnianhimolla,
mutta niistä on jätetty niin paljon yksityiskohtia pois, etten koe niiden
kertovan samaa tarinaa kuin romaanit.
Pottereiden hienouteen on mielestäni aina kuulunut myös tuska siitä, että
ne loppuvat aikanaan. Siksi otin vastaan uutiset uudesta
näytelmäkäsikirjoituksesta ja Potter-maailmaan sijoittuvista elokuvista
suurella varauksella. Joululomalla päädyin kuitenkin sekä
lukemaan kirjan että katsomaan elokuvan.
Kirjan mukana oli ihana matkustaa kotisohvalta lapsuuden fantasiamaailmaan
ja ikään kuin tavata vanhat ystävät uudelleen. Lukukokemus ei kuitenkaan ollut
käsikirjoitusasun vuoksi täydellinen, eivätkä tarinan tapahtumat olleet täysin mieleeni.
Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvasta yllätyin sen sijaan
positiivisesti. Täysin uuteen päähenkilöön oli ehkä helpompi samaistua kuin
aikuiseksi kasvaneisiin vanhoihin ystäviinsä.
Jos kirjoittaja kävisi Tylypahkaa, hän olisi
Rohkelikon huispausjoukkueen jahtaaja.
