Sain helmikuussa haastatella ihanaa Ina Lähteenmaata !! Ina on oikeesti ihan supertyyppi, lukekaa vaikka <33. Haastattelu on julkaistu Uusi Tie -lehdessä 13.3.2019. ![]() |
”Identiteettini ei perustu Instagram-seuraajieni määrään vaan siihen, että olen Jumalan lapsi”, somevaikuttaja Ina Lähteenmaa korostaa. |
Some-evankelista haluaa
rohkaista nuoria
Ina Lähteenmaa
tuottaa kristillistä sisältöä Instagramiin ja YouTubeen.
”Usko Jumalaan auttoi mut yliopistoon”, lukee YouTube -videon kansikuvassa. Videoa on katsottu yli 7 000 kertaa. Sen takana on 23-vuotias Ina
Lähteenmaa, Ilmajoelta kotoisin oleva puheviestinnän opiskelija. Video on
kuvattu Inan kotona Tampereella, jossa hän asuu aviomiehensä Samulin kanssa.
Lapsena Ina halusi tähtitieteilijäksi. Toisin kävi: nykyään serbialais-pohjalainen
viestinnän ammattilainen on somevaikuttaja, sisällöntuottaja ja tubettaja, joka
on tehnyt YouTube-videoita kohta vuoden ajan.
Julkinen portfolio
Inan tubeuraa edelsi lähes kymmenen vuotta blogin
kirjoittamista. Ensimmäisen blogitekstinsä hän julkaisi 14-vuotiaana vuonna
2010, jo kauan ennen kuin hän tuli uskoon ja tubettajia oli edes olemassa.
YouTube on yksi Internetin suoratoistopalveluista. Kuka
tahansa voi perustaa oman tubekanavan, joka toimii alustana oman luovuuden
julkaisemiselle ja oman osaamisen brändäämiselle. Olennaista on myös
vuorovaikutteisuus eli mahdollisuus keskusteluun ja kommentointiin.
Ina pyrkii vastaamaan jokaiseen saamaansa kommenttiin. Mieleen
on jäänyt esimerkiksi yhteyttä ottanut syöpäsairas tyttö. Ina on myös johtanut
ihmisiä seurakuntaan sosiaalisen median kautta.
Sähköpostin ja YouTuben lisäksi Inaan otetaan yhteyttä kuvienjulkaisupalvelu Instagramin kautta.
Instagramiin sijoittuu myös suurin osa hänen kaupallisista
yhteistöistään. Kaupallinen yhteistyö tarkoittaa sitä, että sisällöntuottaja
mainostaa jotain tuotetta tai palvelua omalla tilillään. Palkan voi saada joko
rahana tai ilmaisena tuotteena tai palveluna. Sisällöntuottaminen on siis Inalle
sekä harrastus että työ.
Elämä kirkastui
nuortenillassa
18-vuotiaana Ina antoi elämänsä Jeesukselle. Abiturientti
oli pohdiskellut Jumalan olemassaoloa jo pidempään, mutta evankeliumi kirkastui
lopulta Seinäjoella nuortenillassa. Elämästä hälveni sumu.
–Ylioppilaskirjoituksissa muut stressasivat ja mulla oli
vaan rauha, hän muistelee.
Samalla blogin bilepostaukset alkoivat vaihtua kertomuksiin
Jumalan rakkaudesta.
Muoti- ja lifestyle-sisällön lisäksi Ina puhuu nykyään
itsetunnosta ja identiteetistä. Hän ei ole tehnyt tarkempia linjauksia asioista,
joita ei halua käsitellä. Esimerkiksi abortti- ja avioliittokäsitykset ovat
kuitenkin niin tulenarkoja teemoja, että niistä olisi vaikea puhua julkisesti.
–Ihminen voidaan ristiinnaulita verbaalisesti sosiaalisessa
mediassa jonkin kommentin tai arvomaailmasta kumpuavan ajatuksen vuoksi.
Kommentti voidaan irrottaa asiayhteydestä ja ymmärtää väärin, hän toteaa.
Tärkeintä onkin puhua Jumalan rakkaudesta, armosta ja
anteeksiannosta.
–Vaikka me kuinka toheloidaan, Jumalan rakkaus ei lopu. Se
on viesti, joka ei vanhene, hän muistuttaa.
Rohkaisuna nuorille
”Inasen” suosion salaisuus on inhimillisyys. Hän tuo esille
myös vastoinkäymisiä ja ihmiselämän haurautta.
–Täydellisyys on harvoin kiinnostavaa, hän muistuttaa.
Ina kokee olevansa tärkeässä asemassa rohkaisemassa nuoria
maailmassa, jossa on suuret paineet olla kaunis ja kipeä tarve tulla
hyväksytyksi ja kuulluksi.
–Nuoret elävät ideologioiden ja kulttuurien ristiaallokossa.
Tietoa on enemmän kuin ikinä ja se leviää nopeasti. Olemme kuin karkkikaupassa,
josta voimme valita itsellemme sopivimman tavan elää, Ina toteaa.
Toisaalta hän tuo esiin nuorten rohkeuden tuoda tabuja
esiin. Esimerkiksi kiusaamisesta ja mielenterveysongelmista puhutaan enemmän
kuin ikinä.
–Tällä sukupolvella on peloton sydän ja halu vaikuttaa, Ina
korostaa.
Evankeliumia ei voi
brändätä
Inan mukaan evankeliumin sanoma on niin kaunis ja
yksinkertainen, ettei sitä tarvitse brändätä. Hän saakin paljon positiivista
palautetta tavastaan tuoda uskoaan esille rohkeasti, mutta sensitiivisesti.
Mistä moinen häpeilemättömyys kumpuaa?
–Se on osa kutsuani. Olen saanut kokea Jumalan armon ja
anteeksiannon niin radikaalisti, etten vaan voi elää ilman Jeesusta, Ina toteaa.
Fun fact: Pohdin pitkään, josko olisin käyttänyt some-evankelistan tilalla e-evankelista sanaa. Se ois tavallaan ihan hauska termi, mutta ehkä kuitenkin liian kryptinen. Päädyttiin sitten toimituksen kanssa käyttämään some-evankelistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti