"Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi." Jaak. 3:1

tiistai 19. syyskuuta 2017

Heinäkengän matkavinkit Mansesta

Tämä juttu on julkaistu Lapin Kansan nuortenliite Vasassa syyskuussa 2017.



OLEN 24-VUOTIAS lappilainen, joka lähti neljä vuotta sitten opintojen vuoksi matkalle Tampereelle. Kuvassa olen Jalkasaaren kalliolla Pyynikin rannalla. Niemi on kuvankaunis ja kerran lenkillä ollessani todistin siellä kosintaa.



TAMMERKOSKEN karu kauneus paljastuu parhaiten Tampellassa, Finlaysonin ja Tampellan välisen voimalapadon kohdalla. Kosken ylittävät 10 siltaa ovat muutenkin oivia paikkoja tallentaa upeita valokuvia ja uskottavaa somemateriaalia.



FINLAYSONIN alue hohkaa tavallisenakin päivänä historiaa, kulttuuria ja kaunista arkkitehtuuria, mutta kokemus on tänä päivänä vielä parempi: loppukesästä alueen asfalttiosuuksia on koristeltu Finlaysonin kankaiden kuvioilla.



TAMPEREEN reissua ei kannata toteuttaa ilman Minetti-jäätelön maistamista. Mansen oma jäätelöliike on tunnettu erikoisista mauistaan: kuvassa on suussa sulavaa Baileys -jäätelöä. Syntymäpäiväsankarit saavat aina annoksen ilmaiseksi!




SALAKAPAKOIDEN sijainteja ei saa tietenkään paljastaa. Mutta näin meidän kesken: mikäli käyt Tuomiokirkossa esimerkiksi katsomassa Hugo Simbergin maalauksia, saattaa käymisen arvoinen kuppila löytyä aivan kirkon kulmilta…

Sinking Deep


Kävimme taas taitavan valokuvaajaystäväni Jonathanin sekä kuvausassistenttimme Eemelin kanssa kuvailemassa, tällä kertaa Näsijärvessä [last time: Bubble Gum Fun]. Kuvaukset olivat aika rankat, sillä inspiraationamme toimivat suru ja ahdistus. Tunteisiin eläytyminen oli yllättävän voimia vievää, mutta monella tapaa myös terapeuttista ja vapauttavaa. Eipähän tarvinnut yrittää olla iloinen, jos ei siltä tuntunut :D. Rankkuusastetta lisäsi toki myös kylmyys ja märkyys. Mitäpä sitä ei taiteen eteen tekisi.

Kuvien takana on tarina, mutta ehkä sinä voit kuvia katsomalla kirjoittaa sen itse. Siksi jätän synkän taustastoorimme kertomatta.







Muutama kuva lisää löytyy vielä jonciardhan Instagramista.

PS. Sovittiin, että ens kerralla tehdään jotain pirteämpää :D. Että sitä ootellessa!
PPS. On muuten aika hyvä biisi Hillsongin Sinking Deep. Ei tosin ihan kerro samaa tarinaa kuin nämä kuvat; sillä stoorilla on nimittäin onnellinen loppu.
Kuvat ja niiden editointi: Jonathan Carey
Kuvausassistentti: Eemeli Parkkinen
Vaatteet ja maskeeraus, kuvien asettelu blogiin: mie