![]() |
Martin kanssa bussissa. |
![]() |
Ihana matkaseura Inkeri 💗 |
![]() |
Martin kanssa laivan buffetissa. |
Matkustimme Tukholmaan laivalla. Vierailujen välissä ehdimme moneen otteeseen työskennellä isommissa ja pienemmissä ryhmissä. Workshoppien yläotsikkona pohdimme yhteisön rakentamista Pispalan kirkkoon, kun se remontin jälkeen taas ensi syksynä avataan. Yritimme vastata muun muassa kysymyksiin mikä tekee yhteisöstä yhteisön ja millaiselle arvopohjalle me haluamme yhteisöä rakentaa.
Mikä on yhteisö? Mihin yhteisöihin sinä kuulut?
![]() |
Martin kanssa workshopissa. |
@ S T H L M
Tukholmassa jakauduimme kolmeen eri kirkkoon, joista sitten kerroimme muulle ryhmälle illan workshopissa.![]() |
Punainen väri toistui Santa Clarassa sisustuksessa, virsikirjoissa ja vapaaehtoisten vaatteissa. Ja mun kynsissä. |
Vakuutuin Clara Kyrkassa erityisesti siitä, kuinka erilaisia ihmisiä yhteisöön kuului. Erinäköisiä, -ikäisiä, -kokoisia ja -värisiä... Kirkossa oli niin lämminhenkinen tunnelma, että sellaiseen harvoin törmää noin suuressa ihmisjoukossa. Puheen piti pastori Gita, noin kuusikymppinen lempeä äitihahmo, jonka opetusta kuunteli kuin mukavaa iltasatua. Messun jälkeen alttarille kannettiin kahvittelupöydät ja yhteisö jäi hengailemaan koti(kirkkoo)nsa.
Katarina Kyrkasta saimme kuulla myös
paljon hyvää. Kirkkoon virtasi kuuleman mukaan niin monesta suunnasta ihmisiä,
että sen tiesi jo sisään mennessä olevan täysi. Tunnelma messussa oli
luonnollinen ja rento. Kaikki ylimääräinen oli riisuttu messusta pois ja
esimerkiksi ehtoollisen jakajat olivat pappeja lukuun ottamatta olleet
tavallisissa vaatteissa.
Järfällan seurakunta Jakobsbergissä oli näistä kolmesta messusta selkeästi pienin, muutaman kymmenen ihmisen messu. Seurakunta identifioi itsensä arkikirkoksi (vardagskyrka), joka haluaa antaa sekä psyykkistä että fyysistä ravintoa seurakuntalaisilleen joka päivä. Ihmisten intensiivinen läsnäolo ja seinällä olleet ikonit olivat kiinnittäneet messukävijöiden huomion. Ekumenia ja diakonia olivat seurakunnalle tärkeitä arvoja. Vierailijat vakuuttuivat myös siitä, kuinka hyvin lapset huomioitiin messussa.
~
Mie ootan ihan superinnolla sitä, mitä luterilaisessa kirkossa ja ylipäätään pohjoismaisessa kristillisessä scenessä tulee lähivuosina tapahtumaan. Oon jopa niin innoissaan, että pohdin, josko eläisin joskus niillä töin. Ainakin haluan olla siinä muutoksessa mukana, rakentamassa uudenlaista kirkkoa uudelle sukupolvelle.
Niin. Mites sen Martin kanssa sujui? Martin ilmeitä on toisinaan vaikea tulkita, mutta luulen hänen viihtyneen pääosin vallan hyvin.
![]() |
Martin kanssa sängylle rojahtaneena rankan reissun jäljiltä. |
![]() |
Reissujengii ✌ |
Terkuin,
Emsteri
PS. Reissun aikana ja sen jälkeen jäin erityisesti fiilistelemään diakoniatyötä. Se on niin oikein! Ei ole ainoastaan parempiosaisten oikeus vaan velvollisuus auttaa heitä, joilla sillä hetkellä on vaikeampaa.
PPS. Martteja saa täältä nimellä Luther kangaskassi.
*Harjun seurakunta on yksi Tampereen seurakuntayhtymän viidestä seurakunnasta. Itse vaikutan aktiivisesti Uusi Verso -seurakuntayhteisössä, joka tuottaa nuroten aikuisten toimintaa Tampereella. Kuulun yhteisömme johtoryhmään ja olen tämän kevään myös toinen pyhäkouluvastaavista. Tällä hetkellä Uudella Versolla on messu parillisilla viikoilla Tesoman kirkossa. Syksyllä muutamme takaisin remontoituun Pispalan kirkkoon. Rakennamme messuyhteisöä myös Hervantaan: Messut Hervannan kirkossa tänä keväänä 6.5. ja 17.6. klo 17. Tervetuloa kokemaan uudenlainen messu!