Kolumni: Valinnanvapauden orjat

Miksi nykyään on niin vaikea sitoutua? Pohdin asiaa Lapin Kansassa 15.3.2019.

(c) Jonathan Carey

”Lautapelejä ja laskiaispullia lauantaina meillä, oot tervetullut!”

Ystäväni lähettämä WhatsApp-viesti saa minut hymyilemään. Kuulostaapa hauskalta, ajattelen tuona tiistai-iltapäivänä. Varsin täydellinen lauantai tulossa.

Vaikka lauantaini on täysin vapaa, minun on vaikea vastata ”Kiitos kutsusta! Tuonko jotain suolaista?”. Sen sijaan kirjoitan: ”En voi vielä luvata, mutta katsotaan jos pääsen.”

Mikä minua vaivaa?

Surullinen totuus on, että myöntävän vastauksen antaminen olisi vaikeaa vielä lauantaipäivänäkin. Voihan olla, että saan vielä kiinnostavamman kutsun, josta joutuisin sitten kieltäytymään.

Länsimaissa elämme lukemattomien vaihtoehtojen maailmassa. Voimme (ainakin yrittää) valita puolisomme ja ammattimme. Saamme päättää harrastuksemme, asuinpaikkamme ja elämänkatsomuksemme, ruokavaliosta ja hiustenväristä puhumattakaan. ”Oikein käytettynä” valinnanvapaus on upea asia, joka auttaa meitä löytämään oman paikkamme maailmassa.

Valitettavasti sitoutumisemme ja pitkäjänteisyytemme tuntuu valinnanvapauden kasvaessa vähenevän. Hulluinta on, että kaikkien mahdollisuuksien keskellä kaipaamme niitä vielä lisää. Huokaamme helpotuksesta, kun kuntosalijäsenyyden voi katkaista milloin tahansa. Vuoden vuokrasopimus se vasta onkin kahlitseva. Sote-keskustelusta olen melko pihalla, mutta eikö uudistuksen tärkeimpiä tavoitteita ole juuri kansalaisten valinnanvapauden lisääminen?

Sitoutumattomuus on toki usein viisasta. Joskus myös valitsemme väärin ja sitoudumme asioihin, jotka eivät lopulta tuota hedelmää.

Ilman sitoutumista emme kuitenkaan voi saavuttaa niitä tilanteita ja taitoja, jotka pitkäjänteinen työskentely mahdollistaisi: kitaraa ei opi soittamaan yhden YouTube-videon katsottuaan, eikä ansiokasta maraton-aikaa saavuta ilman satoja juoksulenkkejä. Harva tubettaja kerää tuhansia katselijoita heti ensimmäisellä videollaan. Turvallista ja luotettavaa ystävyyssuhdetta ei myöskään solmita yhden illan aikana.

Sitoutumattomuus saattaa vaikuttaa neutraalilta valinnalta. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kun jätämme sitoutumatta, teemme samalla päätöksen olla saavuttamatta niitä asioita, joita voisimme sitoutumisen kautta saavuttaa.

Kirjoittaja on sitoutunut kannattamaan Rovaniemen Palloseuraa sekä hyvinä että huonoina kausina.

Aikuisuus on pieneksi kasvamista

Tämä kolumni on julkaistu Lapin Kansassa 12.4.2019.

(c) Jonathan Carey

Eräs ystäväni kiteytti oivallisesti aikuistumiseen liittyvän kipuilun:

“Entä jos aikuistuminen onkin sen ymmärtämistä, ettei muillakaan ole mitään hajua, mitä on tekemässä?”

Jostain syystä meille piirtyy lapsuudessa ja nuoruudessa kuva siitä, että aikuiset ovat elämän ammattilaisia: he tietävät, mitä tekevät ja miksi.

Parhaimpiin aikuisuuden hetkiin liittyykin kokemus siitä, että on tekemässä jotain tärkeää, jossa saa samalla käyttää hyödyksi omia erityis- tai ammattitaitojaan.

Aikuisuus on muutenkin usein ihanaa: saa suunnitella oman ajankäyttönsä ja syömisensä. Sitä osaa jo aika paljon kaikkea ja on paljon energiaa ja välillä jopa rahaa. Pitkälti aikuistuminen on kuitenkin juuri pieneksi kasvamista ja sen tunnustamista, että merkitykselliset asiat ovat usein hyvin pieniä ja yksinkertaisia.

Lähes jokainen nuori kokee aikuistumisahdistusta. Ahdistunutta nuoruutta voi vieläpä elää melko pitkään, sillä elämme hyvin erityisessä maailmanajassa: länsimaisen ihmisen nuoruus on pidentynyt jopa 15–20 vuoden mittaiseksi. Aikuistusahdistus lienee kuitenkin universaali ongelma: olemmehan jo pitkään kertoneet tarinoita peterpaneista ja peppipitkätossuista eli supersankareista, jotka eivät koskaan kasvaneet aikuisiksi.

Lempiajattelijani Tommy Hellsten korostaa myös lapseksi kasvamisen tärkeyttä. Sitä, kuinka meidän pitää aikuiseksi kasvettuamme opetella taas uudelleen lapseksi.

Maaliskuussa julkaistiin vuoden 2018 nuorisobarometri. Tämän vuoden julkaisu selvitti nuorten käsityksiä heidän vaikuttamismahdollisuuksistaan.

Tehokkaimpina mahdollisuuksina nuoret kokevat äänestämisen ja ostopäätökset. Väkivalta ja äänestämättä jättäminen nähdään sen sijaan vähemmän tehokkaina keinoina. Ihan mukavia tuloksia, eikö vain?

Vuoden 2016 nuorisobarometrin tuloksista olen kuitenkin huolissani. Sen keskeisiksi tuloksiksi nostettiin kyynisyyden ja epäluottamuksen nopea kasvu. Mistä nuorten kyynisyyden kasvu kertoo? Ja miten se vaikuttaa kansakuntamme tulevaisuuteen?

Kyyninen ihminen on lähtökohtaisesti negatiivinen ja hän on jo etukäteen päättänyt epäonnistuvansa. Hän ei usko voivansa vaikuttaa, eikä usein edes jaksa yrittää. En ihmettele yhtään, että tällaisen elämänasenteen omaksunut ihminen ei ole kiinnostunut vaaleissa äänestämisestä.

Joudun muutaman vuoden sisällä toteamaan, etten ole enää nuori, vaan ihan oikea aikuinen. Ajattelin silti säilyttää sen notkean ja optimistisen, muutosvalmiin elämänasenteen, joka nuorilla yleensä on.

”Nuoret ovat avainasemassa tulevaisuuden demokratian toteutumisessa”, todetaan tuoreessa nuorisobarometrissa. Jännittävää nähdä, kuka eduskuntavaaleissa voittaa. Toivon, että nuoret.

Kirjoittaja on kasvatustieteen ja teologian opiskelija.

Henkilöhaastattelu: Ina Lähteenmaa

Sain helmikuussa haastatella ihanaa Ina Lähteenmaata !! Ina on oikeesti ihan supertyyppi, lukekaa vaikka <33.

Haastattelu on julkaistu Uusi Tie -lehdessä 13.3.2019.

”Identiteettini ei perustu Instagram-seuraajieni määrään vaan siihen, että olen Jumalan lapsi”, somevaikuttaja Ina Lähteenmaa korostaa.

Some-evankelista haluaa rohkaista nuoria

Ina Lähteenmaa tuottaa kristillistä sisältöä Instagramiin ja YouTubeen.

”Usko Jumalaan auttoi mut yliopistoon”, lukee YouTube -videon kansikuvassa. Videoa on katsottu yli 7 000 kertaa. Sen takana on 23-vuotias Ina Lähteenmaa, Ilmajoelta kotoisin oleva puheviestinnän opiskelija. Video on kuvattu Inan kotona Tampereella, jossa hän asuu aviomiehensä Samulin kanssa.

Lapsena Ina halusi tähtitieteilijäksi. Toisin kävi: nykyään serbialais-pohjalainen viestinnän ammattilainen on somevaikuttaja, sisällöntuottaja ja tubettaja, joka on tehnyt YouTube-videoita kohta vuoden ajan.

Julkinen portfolio

Inan tubeuraa edelsi lähes kymmenen vuotta blogin kirjoittamista. Ensimmäisen blogitekstinsä hän julkaisi 14-vuotiaana vuonna 2010, jo kauan ennen kuin hän tuli uskoon ja tubettajia oli edes olemassa.

YouTube on yksi Internetin suoratoistopalveluista. Kuka tahansa voi perustaa oman tubekanavan, joka toimii alustana oman luovuuden julkaisemiselle ja oman osaamisen brändäämiselle. Olennaista on myös vuorovaikutteisuus eli mahdollisuus keskusteluun ja kommentointiin.

Ina pyrkii vastaamaan jokaiseen saamaansa kommenttiin. Mieleen on jäänyt esimerkiksi yhteyttä ottanut syöpäsairas tyttö. Ina on myös johtanut ihmisiä seurakuntaan sosiaalisen median kautta.

Sähköpostin ja YouTuben lisäksi Inaan otetaan yhteyttä kuvienjulkaisupalvelu Instagramin kautta. 

Instagramiin sijoittuu myös suurin osa hänen kaupallisista yhteistöistään. Kaupallinen yhteistyö tarkoittaa sitä, että sisällöntuottaja mainostaa jotain tuotetta tai palvelua omalla tilillään. Palkan voi saada joko rahana tai ilmaisena tuotteena tai palveluna. Sisällöntuottaminen on siis Inalle sekä harrastus että työ.

Elämä kirkastui nuortenillassa

18-vuotiaana Ina antoi elämänsä Jeesukselle. Abiturientti oli pohdiskellut Jumalan olemassaoloa jo pidempään, mutta evankeliumi kirkastui lopulta Seinäjoella nuortenillassa. Elämästä hälveni sumu.

–Ylioppilaskirjoituksissa muut stressasivat ja mulla oli vaan rauha, hän muistelee.

Samalla blogin bilepostaukset alkoivat vaihtua kertomuksiin Jumalan rakkaudesta. 

–Osa lukijoistani on seurannut minua koko uskoontuloprosessini ajan. Tiedän, että moni on rukoillut puolestani, Ina kertoo.

Muoti- ja lifestyle-sisällön lisäksi Ina puhuu nykyään itsetunnosta ja identiteetistä. Hän ei ole tehnyt tarkempia linjauksia asioista, joita ei halua käsitellä. Esimerkiksi abortti- ja avioliittokäsitykset ovat kuitenkin niin tulenarkoja teemoja, että niistä olisi vaikea puhua julkisesti.

–Ihminen voidaan ristiinnaulita verbaalisesti sosiaalisessa mediassa jonkin kommentin tai arvomaailmasta kumpuavan ajatuksen vuoksi. Kommentti voidaan irrottaa asiayhteydestä ja ymmärtää väärin, hän toteaa.

Tärkeintä onkin puhua Jumalan rakkaudesta, armosta ja anteeksiannosta.

–Vaikka me kuinka toheloidaan, Jumalan rakkaus ei lopu. Se on viesti, joka ei vanhene, hän muistuttaa.

Rohkaisuna nuorille

”Inasen” suosion salaisuus on inhimillisyys. Hän tuo esille myös vastoinkäymisiä ja ihmiselämän haurautta.

–Täydellisyys on harvoin kiinnostavaa, hän muistuttaa.

Ina kokee olevansa tärkeässä asemassa rohkaisemassa nuoria maailmassa, jossa on suuret paineet olla kaunis ja kipeä tarve tulla hyväksytyksi ja kuulluksi.

–Nuoret elävät ideologioiden ja kulttuurien ristiaallokossa. Tietoa on enemmän kuin ikinä ja se leviää nopeasti. Olemme kuin karkkikaupassa, josta voimme valita itsellemme sopivimman tavan elää, Ina toteaa.

Toisaalta hän tuo esiin nuorten rohkeuden tuoda tabuja esiin. Esimerkiksi kiusaamisesta ja mielenterveysongelmista puhutaan enemmän kuin ikinä.

–Tällä sukupolvella on peloton sydän ja halu vaikuttaa, Ina korostaa.

Evankeliumia ei voi brändätä

Inan mukaan evankeliumin sanoma on niin kaunis ja yksinkertainen, ettei sitä tarvitse brändätä. Hän saakin paljon positiivista palautetta tavastaan tuoda uskoaan esille rohkeasti, mutta sensitiivisesti.

Mistä moinen häpeilemättömyys kumpuaa?

–Se on osa kutsuani. Olen saanut kokea Jumalan armon ja anteeksiannon niin radikaalisti, etten vaan voi elää ilman Jeesusta, Ina toteaa.

Fun fact: Pohdin pitkään, josko olisin käyttänyt some-evankelistan tilalla e-evankelista sanaa. Se ois tavallaan ihan hauska termi, mutta ehkä kuitenkin liian kryptinen. Päädyttiin sitten toimituksen kanssa käyttämään some-evankelistaa.

Gallup: Mitä tulee Lapista mieleen?

Oon aina vihannu gallupien tekemistä. Mun mielestä se on jotenkin vähän kiusallista ja vaivalloista. Tuntuu että häiritsee ihmisiä ja pitää asennoitua jotenkin erityisreippaaksi. Vaan kun sille tielle lähtee, saa yleensä erittäin mielenkiintoisen jutun kasaan. Ja niin kävi taas! 

Kysyin Tampereen yliopiston opiskelijoilta, mitä heille tulee ensimmäisenä Lapista mieleen. Vitsi, miten avoimia ja vaikuttavia vastauksia sainkaan. Kiitos haastateltaville!

Juttu on julkaistu Lapin Kansan Vasa-liitteessä 1.3.2019.

Tuomas Taubert, 24, tietojenkäsittelytiede

En ole ollut Lapissa kesällä, joten mieleen tulevat talvi ja tavallaan karu, mutta samalla kaunis tunturimaisema. Lapissa houkuttelevat laskettelu ja muut urheilumahdollisuudet. Muistan Lapista jäälinnan ja saamelaisten museon.

Tiina Paakkari, 22, politiikantutkimus

Mieleen tulee puhdas ja koskematon luonto, toisaalta turismi ja sen tuotteistaminen. Feikkisaamelaiset puvut ja täytetyt porot ovat aika hirveitä. Yrityksillä pitäisi olla selkeät pelisäännöt, miten ihmisiä ja kulttuuria kunnioitetaan.

Abraham Äransvärd-Arvola, 73, kauppatiede

Tulee mieleen valoisat kesäyöt, kevättalven lumi ja joiut. Joiuissa on alkuperäinen ja ikiaikainen, jopa samanistinen tunnelma, joka vetoaa voimakkaasti tunteisiin. Ne kulkevat sielusta sieluun ja kertovat samalla Lapin luonnosta.

Jali Juhola, 24, tietojenkäsittelytiede

Puhdas ja aukea luonto sekä tietenkin kylmyys. Lapista tulee mieleen myös alkuperäiskansa saamelaiset sekä heidän outo kielensä. En ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan saamea livenä, ainoastaan joskus televisiosta.