Väriestejuoksu

                                 

Pääsin viikko sitten näiden upeiden selfieiden makuun, kun minua pyydettiin mukaan Väriestejuoksu-tapahtumaan. Kaveriporukastani yksi oli sairastunut ja uhrauduin täyttämään hänen paikkansa. Onneksi! Päivän oli ihan huisin huikean hauska ja mieleenpainuva.

                                        
           

Vanhana nykytanssijana Hemmi leikkasi paitoihimme hieman hengittävämmät kaula-aukot.

Radan varrella oli  10 eriliasta estettä, joiden jälkeen päällemme roiskittiin värikästä maalia.

          
            

Matkan varrella kohtasimme muun muassa pandan ja pupun, eivätkä maalinroiskeilta säästyyneet edes hiukset. Ryhmäkuvia napsimme mielin määrin, tässä niistä muutama:

                     

 

Väriestejuoksun voittajia eivät ole nopeimmat juoksijat vaan he, joilla oli eniten hauskaa. Eli me.

Linssiludet (mie & miä eli Emma & Hemmi)

              

          

    

Yllä hieman maaliaulueen tunnelmaa...

         

... ja viimeiset väsyneet ryhmäposeeraukset.

                                   

Sauna tuli tosiaan tarpeeseen juoksun jälkeen! Yhdessä hankasimme tyttöporukalla toistemme selät puhtaiksi. Ja tietysti poseerattiin Huippumalli haussa -meikeissämme.

          

             

Koko päivän fiilikset kiteytyvät aika loistavasti näihin viimeisiin kuviin. Ylivoimaisesti hauskin lenkki, jonka olen pitkään aikaan juossut!

A Good Night Laugh

Saanko esitellä: Vauvapäiväkirjojen suurin vlogi-idoli, serkukset Sande ja Suvi-Tuuli ja heidän kuuma linjansa. Jos näitä alkaa katsomaan niin pitää sitten katsoa kaikki jaksot. Monta kertaa.

Sitten ku mie kasvan isoksi niin minusta tulee Antti Holma. Ettäs tiedätte.

Huima Seikkailu

                                  
"Tulitteko seikkailemaan?", kysyy vastaanottotiskin työntekijä.
"Joooooo!", kirkuu pieni seikkailija-Emma. Hiljaa ja pääni sisällä, mutta kuitenkin.



Pitkään olen kateellisena seurannut kavereiden sometusta Flow-parkeista ympäri Suomea. Heinäkuussa Rovaniemelle avattiin Huima-puisto, jonka katsastimme tällä viikolla koko perheen voimin (äiti lähinnä linssin läpi).



Odotin puistolta paljon, enkä joutunut pettymään. Oli se vain niin kertakaikkisen hauskaa! Puistossa kiipeily oli juuri sellaista aikuisten leikkimistä, jota huomaa toisinaan tarvitsevansa. Myös palvelu puistossa oli erittäin hyvää ja sai jo itsessään hyvälle mielelle.



Hieman reissu jäi kuitenkin kaivertamaan: olisin toivonut vielä yhden tai kaksi askelta vaikeampaa rataa. Jäin kaipaamaan sitä fiilistä, ettei usko selviytyvänsä, mutta selviää kuitenkin. Kaikki tehtävät Ounasvaaran radoilla eivät olleet varsinaisia läpihuutojuttuja, mutta kertaakaan en joutunut ajattelemaan, että mie en oikeasti pääse tästä eteenpäin. Oukun Huima-puiston radat ovatkin 'vain' medium-tasoisia ja esimerkiksi Leviltä löytyisi kuulemma myös hard-tasoinen seikkailu. Berliinissä taas saisi nousta 25 metrin korkeuteen ja liukua junaratojen yli. Mutta ehkä käyn ensin siellä Levillä. :D

Aivan ensimmäiseksi piti asettaa varusteet huolellisesti päälle. Tässä vaiheessa muistuivat mieleen lapsuuden Suuri seikkailu-unelmat, kuka muistaa? :D

Koko posse kasassa

Go Elli!

Heippa iskä!

Snoukkailua in the air

             


                            

                         
                                        

Kelkkailua in the air

Tämän osuuden pystyi kulkemaan ilman käsiä! Oli kyllä jännää 'kävellä ilmassa'.

Mitähän tässä tapahtuu? ;D

                              

Olihan ne liu'ut vain hauskoja! Millon pääsis uudestaan?

Kuvat (c) Meijän äiskä

Suuri Rakkauteni: Riparit

Tiedättekö, miksi Vain elämää -konsepti on niin suosittu? No siksi, että jokainen Vain elämää -kausi on kuin rippikoululeiri!

Ripareita ja Vain elämää-ohjelmaa yhdistävät monet asiat. Molemmissa toisilleen enemmän tai vähemmän tuntematon joukko ihmisiä matkustaa yhdessä noin viikoksi maalle. Leirin aikana he syövät, musisoivat, leikkivät, itkevät ja nauravat yhdessä. Päivien aikana heistä nousevat parhaimmat ja aidoimmat puolet esiin. Uusia ystävyyssuhteita syntyy ja vanhat vahvistuvat. Leirin jälkeen he kaikki ovat kasvaneet ihmisinä ja toteavat, että oli vielä paljon hauskempaa kuin osasin odottaa.

Mie rakastan ripareita (tämän lauseen olen oppinut mun lempparikanttorilta Ruusulta: kyseinen lause pitää hihkaista iloisesti ilmoille heti rippileirin ensimmäisenä päivänä)! Uudet (ja vanhat) upeat ihmiset, leikit, musiikki, RUOKA, riehuminen, rauhoittuminen, Pyhän läsnäolo... Se kaikki on vaan jotain niin huippua, kerta toisensa jälkeen.

Olen ollut riparilla 14 kertaa: rippikoululaisena, isosena, avustajana (isosten "pomona"), yövalvojana ja kesäteologina. Alla kuvia elämäni 14. Vain elämää-kaudelta eli tämän kesän ainoalta leiriltäni, jolla toimin yökkönä.

Aloitimme leirin Paaniemen majalta, jossa majailimme työntekijäporukalla yhden yön. Mielestäni ennakkoleiri on paras tapa lähteä tekemään riparia: käytännön suunnittelutyön lisäksi ehtii tutustua ihmisiin, joiden kanssa aikoo rippikoulua lapsosille rakentaa.

Yökön ripariselfie aka ensimmäisen päivän ryhmäytyshässäköitä

Tyypillisiä vieraita Norvajärven leirikeskuksessa

                               

Ei rippikoulua ilman Jeesukseksi pukeutumista. Tässä mie ja ii-hanat isoskaverini!

Leirifiilis ja kaulassa egoboosterit

                                           

Yökön tehtäviin kuului tälläkin leirillä perinteisesti leiriolympialaisten pistetaulukon askarteleminen. Päätin tällä kertaa tehdä jokaiselle ryhmälle omat herkkunsa, jotka lisääntyivät pisteiden mukaan. Yksi joukkue sai pussiinsa lisää karkkeja, toinen joukkue taas ansaitsi jokaisesta pisteestä kynttilän kakkuunsa. Minulla oli myös hieno pedagoginen peruste pistetaulukolle: kun jokaisen joukkueen pisteet merkittiin eri tavalla, keskittyivät leiriläiset enemmän oman joukkueen pistesaaliin kartuttamiseen kuin joukkueiden keskinäiseen vertailuun.

Viime kesänä teetätin kesäteologina rippikoululaisilla Jeesuksen Facebook-profiilien askartelemisen. Tällä leirillä yksi ryhmä kysyi, saisivatko he sittenkin tehdä Instagram-profiilin. Ja kuinka hieno siitä tulikaan!

Leirikirkossa sielu lepää.

Yölliselle askartelulle ei näkynyt loppua... Leirisydämet tuloillaan.

#yökkölife

Millon pääsis taas leirille?!

Auttin Neitien Puoti & The Blogger Hat

Mie ja myyntitykkisiskoni Elli.

                       

Kyllä sitä monta vuotta mietittiin, kun markkinoita kierrettiin. "Oispa kiva laittaa joskus koju pystyyn!". Viime viikonloppuna pieni, suloinen unelmamme toteutui, kun meillä oli Rovaniemen Wanhoille Markkinoilla oma pöytä. Auttin Neitien Puoti aiheutti hilpeyttä ja pääsi lukuisiin ystävien ja turistien räpsimiin valokuviin. Tuotteitakin myimme sen verran, että meille jäi oikein hyvä mieli.

Viikonlopun kohokohtia oli selkeästi kaksi. Ensimmäinen sattui perjantai-illalle, jolloin olimme jo pakkaamassa kojua kasaan. Itse Lauri Tähkä saapui kojullemme ja osti meiltä Samppa-ukkimme veistämän voiveitsen! Veitsestä tulikin hittituotteemme (ja toki myös yleisin puheenaiheemme), ja alkuperäinen Lauri Tähkä -malli myytiin lauantaina loppuun.

                           

Toinen huippuhetkemme oli ehdottomasti kojukilpailun voitto. Voittajakojun tuli olla wanhan ajan hengen mukainen, ja myös myyjien pukeutuminen otettiin huomioon. Uskomme kuitenkin, että tärkein voittoomme johtanut tekijä oli ahkera vaalityö (kiitos kaikille äänestäneille!). Lopulta raati valitsi eniten ääniä saaneista kojuista parhaimman. Palkinnoksi saimme RWM-tuotteita sekä ilmaisen kojun ensi vuoden markkinoille.

Tässä hieman markkinatunnelmaa kuvien muodossa:

Mie virkkasin kojuoöytäämme siustustyynyjä, joista osa oli tehty kierrätysmateriaaleista. Tyynyissä oli muun muassa vanhoja T-paitoja, lakanoita ja verhoja.

Torstai-iltana olimme lähes ainoita, jotka olivat somistamassa kojuaan viikonloppua varten. Jo tässä vaiheessa aistimme kojukilpailun voiton odottavan meitä sunnuntaina.

                                         

Sunnuntai oli oikea markkinapäivä: aurinko paistoi ja hernerokkaa keitti todellinen emäntä (en minä :D). Hänen mainoslauseensa hymyilyttivät markkinaväkeä: "Kuumia makkaroita, kylymiä naisia! Teräviä juomia, tylsiä myyjiä!"

Myyntipöydän artikkeleita: Salli-tädin lapasia ja vanttuita sekä Samppa-ukin pahkatöitä.

 Kuten huomaatte, viimeisenä päivänä meillä oli 'Alen loppurysäys'. Kyllä, meillä oli ihan oikea kauppaleikki!

Jokaisella bloggerillahan pitää olla oma blogger hat, eikös vaan? No tämä on EHDOTTOMASTI minun hattu!