Tanssiopettaja kävelee luokseni ja nostaa minua vyötäröstä.
– Heti tuli kaksi senttiä lisää pituutta! hän toteaa napakasti.
160-senttiselle aloittelevalle balettitaiteilijalle ne sentit ovat tosiaan tarpeen. Leventävistä peileistä itseäni katsoessa tuntuu, ettei musikaalisuudestani tai monipuolisesta urheilutaustastani ole mitään hyötyä. Tunnen itseni kömpelöksi ja lihavaksi kääpiöksi, joka yrittää epätoivoisesti taipua vaadittaviin asentoihin ja pysyä mukana sinänsä yksinkertaisissa askelsarjoissa.
Kyse on aikuisbaletista, jonka aloitin syyskuussa. Ystäväni pyysi minua mukaan työväenopiston kurssille. Olin pitkään pohtinut tanssitunneilla käymistä ja innostuin ajatuksesta.
Balettitunnilla on juuri sellaista kuin kuvittelinkin. Tanssiminen on pilkuntarkkaa puuhaa aina sormien asennoista siihen, mihin leukani osoittaa. Suurin osa ranskankielisistä koreografiasarjoista suoritetaan klassisen pianomusiikin säestyksellä. Varsinkin ensimmäisillä tunneilla jouduin puremaan huultani ja välttelemään kurssikavereideni katsetta, etten purskahtaisi nauruun. Ajoittain toiminta tuntuu niin huvittavalta, että epäilen ystäväni huijanneen minut mukaan piilokameraohjelmaan.
Onnekseni tanssiopettajamme on mukava ja huumorintajuinen. Se antaa tarvittavaa vastapainoa sille, että hän liioittelee pelin edessä virheitämme ja kiertää salissa vääntäen polviamme ja nilkkojamme oikeisiin asentoihin.
Toki tunnilla saa kokea myös onnistumisen kokemuksia. Sisäinen pikkuprinsessani on yllättävän innoissaan siitä, että tuntia ennen saa laittaa nutturan päähän ja harjoitustossut jalkaan. Torstai-ilta saa jännittävän käänteen, kun kuvittelee itsensä ranskalaisen elokuvan päätähdeksi. Préparation!
Tässä linkki koko tanssia käsittelevään juttuun Lapin Kansan nettiin, Käykää ihmeessä lukemassa mielenkiintoisten tyyppien ajatuksia tanssin aloittamisesta aikuisena :).
Med vänliga hälsningar,
Emma
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti