Mulla on uusi harrastus: kukkajäälyhtyjen tekeminen! Tällä hetkellä niitä on meidän pihassa neljä ja viides on jo tuloillaan :D. Kas näin minä niitä tehtailen:
TARVITSET mieleisiäsi kukkia, vettä, kiviä, kynttilän, kaksi
eri kokoista ämpäriä sekä pakkasta. Kukkajäälyhdyt antavat entistä paremman
syyn ostaa kukkia, sillä niiden avulla voit ihailla yhtä kimppua koko
pakkasjakson ajan.
ASETA kukat isompaan ämpäriin. Täytä pienempi ämpäri jollain
painavalla, kuten kiuaskivillä. Laske viileää vettä ämpärien väliin ja varo
kastelemasta vaatteitasi. Pidä huoli, että kukat pysyvät reunoilla ämpärien
välissä.
VIE ämpärit ulos jäätymään ja anna niiden olla siellä
pakkasesta riippuen noin neljästä kahdeksaan tuntia. Jos mahdollista, pysy
kotona ja seuraa jäätymisprosessia, jotta voit tarpeen tullen esimerkiksi
korjata kukkien asentoa.
IRROTA muutaman tunnin kuluttua jäätynyt lumilyhty
ämpäreistä lämmintä vettä apuna käyttäen. Vettä voi valuttaa joko ämpärien
ulkopinnoille tai suoraan jäätyneelle pinnalle. Ole varovainen, ettei lyhty
sula liikaa ja hajoa.
ASETTELE valmiit lyhdyt kauniille paikalle esimerkiksi
toivottamaan vieraat tervetulleiksi. Sytytä sisälle kynttilä. Voit myös
ilahduttaa naapureita viemällä lyhdyn heidän pihaansa tai tehdä useamman lyhdyn
eri värisistä kukista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti