"Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi." Jaak. 3:1

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Okakuu 2/3

Edellisessä postauksessa enemmän mystisestä okakuu-termistä.

Okakuun toinen osa vei minut maailman parhaaseen kaupunkiin, Rovaniemelle. Mikä parasta, tällä kertaa mulla oli iso joukko opiskelukamuja mukana.

Helmikuussa Rovaniemellä järjestettiin SOOLin (Suomen Opettajaksi Opiskelevien Liitto) Talvipäivät. Kymmeniä, ellei jopa satoja meemejäkin inspiroinut tapahtuma on Suomen suurin viikonlopun kestävä opiskelijatapahtuma. TP-viikonloppuun saapuu yli tuhat opeksi opiskelevaa ympäri maata. 

Meemi pöllitty Okablogista.


Ja tänä vuonna TPt järkättiin siis Joulupukin kotikaupungissa, todellisessa talvipäiväkaupungissa, Rovaniemen Palloseuran ja mun kotikaupungissa, ROLLOssa. On vaikea selittää asian hienoutta ihmiselle, joka ei opiskele (luokan)opettajaksi, kuinka suuri kunnia on omana opiskeluaikana päästä TP-rientoihin omaan kotikaupunkiin.

Tsekkaa huikea Hauki2.0 -hypevideo tästä!

Talvirieha järjestettiin tänä vuonna Valdemarin rannassa.
No mitkä ihmeen Talvipäivät, mitä se nyt meinaa kun ei kerro termin eka kertaa kuulevalle kuin vuodenajan. TP on tapahtuma, jossa on perjantaina ja lauantaina iltabileet ja lauantaina päivällä talvirieha, joka sisältää yleensä hankifutista, norsupalloa ja/tai silitysrautacurlingia. Tänä vuonna oli mahdollista uida avannossa, silittää poroa ja sirkustella. 

                                        



Rovaniemellä asuessani olen ollut kahteenkin otteeseen sirkuskoulussa. Talvipäivillä sain mahdollisuuden verestää vähän temppuilumuistoja! Tässä tietä kankaalla tehtävään temppuun nimeltä Perhonen.

Sirkus Taika-Aika on ehdottomasti place to be.


TP-viikonloppu vietetään haalareihin ja nopeisiin laseihin tms. rekvisiittaan pukeutuneena ja koulun lattialla huonosti nukkuneena. Talvipäiville ovat ominaisia myös huonot sisäpiirivitsit, kaverin 
hukkaaminen ja menomatkan päivädisko (tänä vuonna jorasimme Oulun Jumprussa). Monen talvipäiväviikonloput ovat toki melko kosteita, mutta itse viihdyn paremmin selvin päin.

OKA-pipa ja Kipinän huivi Oulussa.


Tänä vuonna olin myös TP-toimikunnassa järjestämässä tamperelaisten Lapin matkaa. Sain myös kunnian olla linja-automme bussiemäntä. Toivotin aamulla neljältä matkaseurueemme tervetulleiksi seuraavilla sanoilla:

Hyvät matkustajat,


minä olen bussiemäntänne Emma ja toivotan Teidät lämpimästi tervetulleiksi linja-automatkalle kohti Lapin pääkaupunkia, Rovaniemeä.


Saavumme kohteeseemme noin klo 17 paikallista aikaa. Teemme matkan aikana kaksi välipysähdystä. Pysähdymme Viitasaaren ABC:lla noin klo 7.30-8.30 ja Oulun keskustassa noin kello 12-15. Sää on määränpäässämme tällä hetkellä täydellisen talvinen, pakkasta on 4 Celsius-astetta. Viikonlopun aikana napapiirille on kuitenkin odotettavissa pientä sumuisuutta. Pyydämme Teitä matkustamaan mahdollisimman hiljaisesti ja rauhallisesti Viitasaarelle asti, jotta halukkaat matkustajat voivat nukkua. Mikäli sinulla on jotain kysyttävää, voit kääntyä linja-auton etuosassa istuvan Talvipäivä-henkilökunnan puoleen.


OKA ry ja Hauen Matkassa Productions toivottavat Sinulle erittäin turvallista ja viihtyisää matkaa.


Dear passengers,


this is your bussiemäntä Emma speaking. Welcome aboard.


Today we are travelling to the city of aurora borealis, Rovaniemi, Lapland. We will arrive at our destination around 5 pm. During our journey we will stop twice: first at Viitasaari ABC around 7.30 and at Oulu city centrum around the midday. The weather at our destination is just perfect, -4 Celsius degrees. The weekend at the arctic circle can a bit foggy, though. Please remain as silent as possible until we arrive at the Viitasaari ABC so that some of the passengers will be able to sleep. If You have any questions, please ask the Talvipäivä Staff, who are sitting at the front of the bus.


OKA ry and Hauen Matkassa Productions wish you a very safe and pleasant journey.

Tässä vielä omia talvipäivämuisteloitani ennen Rovaniemen matkaa. Tekstilaji tunnetaan paremmin nimellä #TPhypetys. Teksti julkaistiin paitsi OKA-blogissa, myös Lapikkaan (Lapin yliopiston luokanopettajien ainejärjestö) lehdessä Lerpakkeessa.

#TP2016 -tapahtuma oli paras TP-viikonloppu, jonka olen itse kokenut. 



Bussemäntä kiittää kaikkia matkustajia. I hope you had a pleasant journey.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti