Okakuu 3/3

Okakuu-termistä enemmän Okakuu 1/3-postauksessa.

Kandiprosessi on kiireisten viikkojen lisäksi toinen iso syy siihen, miksi blogaaminen on jäänyt vähemmälle. Kirjoitan siis tällä hetkellä kandidaatin tutkielmaani ja se todella tarkoittaa paljon lukemis- ja kirjoitustunteja, jolloin kirjoitusenergiaa on vähemmän myös esimerkiksi blogitekstien kirjoittamiseen ja ylipäänsä koneen ääressä istumiseen. Tätä tekstiä kirjoittaessani istuin junassa ja sain pitkästä aikaa hyvän blogimoodin päälle. Fiilis muodostui paitsi matkamusasta, myös tietysti eväistä (!). Mulla oli messissä muun muassa itse tehtyä siemennäkkäriä (Kinuskikissan resepti) ja Punnari-namuja (kuorrutetut mantelit on mun tämän hetken lemppareita). Olennaisin blogistifiiliksen luoja oli tietysti mun bloggerhattu, joka mulla oli päässä.

Hattu.

Mutta missä kuluivatkaan okakuun kaksi viimeistä viikonloppua? No kuulkaa Etelä-Norjassa Nodottenin vuoristokylässä lunta veistämässä. Kyllä, kuulit oikein!

Olimme perioditauolla (="hiihtolomalla") käsityöilmaisukurssin puitteissa Norjassa (toiston välttämiseksi meinasin kirjoittaa vuonomaassa, mutta se lienee vähän turhan kulunut ilmaus :D). Vietimme viikon vuoristokylässä 17-henkisellä seurueellamme. Osan öistä nukuimme alhaalla kylässä opiskelija-asuntolassa, osan ylhällä vuorilla sporttikappelissa. Jep, sporttikappelissa. Kappelista löytyi sähköä ja juoksevaa vettä, mutta ei juurikaan muita mukavuuksia, kuten esimerkiksi Internet-yhteyttä. Mutta netittömyys oli kieltämättä erittäin positiivinen ja rentouttava asia. Puhelimen selaamisen asemesta pelasimme korttia, taittelimme origameja ja pidimme tietovisoja.

Snow is the limit -kurssilla teimme ryhmissä taideteokset lumesta. Suunnittelimme sisällä, tarvoimme hangessa veistoksemme luo, veistelimme, palasimme sisään, söimme, vaihdoimme kuivaa vaatetta, juorusimme, menimme takaisn ulos. And repeat. For a week.

Viikko oli kyllä ihana irtiotto arjesta. Oli tosi rentouttavaa ja natinnollista olla luonnossa ja tehdä jotain niinkin järjetöntä kuin veistää lunta. Reissusta sai myös perspektiiviä suomalaiseen luksuselämään. Eräs aamu heräsimme ja lähdimme aamupisulle vessaan - kunnes jouduimme toteamaan, että vessapolkumme oli yön aikana hautautunut lähes puolitoistametrisen kinoksen alle. Onneksi ei ollut kova hätä, sillä polun lapioimiseen kului pieni tovi :D.

Se tunne, kun polku vessaan on vihdoin lapioitu.

Alla lopullinen teoksemme. Lähdimme rakentamaan sitä ilmiölähtöisesti: pohdimme ryhmässämme, mikä meitä tällä hetkellä puhuttelee. Teoksemme kuvaa sitä, kunka elämä on toisinaan huterien portaiden kipuamista, toisinaan vaihdukasta ja helppoa liukumäen laskemista. Toisaalta on mahdollista valita erilaisia polkuja ja portaita ja joskus jonkun askeleen saattaa jopa hypätä yli. Kaatunut tiimalasi kertoo ajatusleikistä: voisiko ajan joskus pysäyttää, ottaa hengähdystauko ja jäädä tähän hetkeen, norjalaiseen vuoristokylään lapioimaan lunta?

Meidän veistotiimi.

Sellainen oli Emskin okakuu. Aikamoinen. Oi OKA on!

PS. Nämä lasit innoittivat reissuhästäkin #henkisestihavaijilla.