Tänään mulla oli vapaapäivä ja päätin todellakin pitää vapaata. Viime aikoina mua on houkutellut ajatus yksin matkustamisesta ja tällaisena päivänä oli mahdollisuus myös fiilistellä vähän sitä, miltä tuntuu olla ulkomailla yksin. Ja sehän oli varsin mukavaa! Pakkasin repun ja olin jo kymmenen jälkeen pääkadulla ostelemassa postikortteja.
Lyhyen kyläkierroksen ja parin väärän reittivalinnan (:D) jälkeen nousin kabiinihissillä Tofanalle, joka on yksi vuoristoryhmistä Cortinan ympärillä. Myönnettäköön myös, että luulin ennen tämän blogipostauksen kirjoittamista, että kabiinihissi on gabiinihissi G:llä. ;---D. Vahvaa suorittamista, Emma.
Selvisin joka tapauksessa lopulta hissiin ja kävin ensin lounaalla ensimmäisellä asemalla, n. 1700 metrissä. Italialaiseen tapaan join ruokaisan salaatin seurana talon valkoviiniä. En nyt enää muista tarkemmin mitä se oli, varmaan jotain paikallista biancoa. Mutta hyvää kuitenkin ja lounashetki oli varsin nautinnollinen. Ruoka on täällä Italiassa niiiiin hyvvää! Yllättävän hyvin otetaan myös meidät gluteenittomat ruokailijat huomioon.
Lounaan jälkeen nousin ylös Tofana di Mezzolle, jonka korkeus on jopa 3224 m. Sieltä oli kieltämättä mielettömät maisemat. Taivas oli vieläpä ihan kirkas ja Cortinaa ympäröivät vuoriryhmät (Cristallo, Sorapiss yms...) erotti selvästi.
![]() |
Terkkuja kolmesta tonnista !?!! |
Huiputtelun jälkeen laskeuduin vielä kabiinilla lounaspaikalle, tilasin kahvin (un cappucino, per favore) ja menin ravintolan alatasanteelle lukemaan ja nauttimaan auringosta.
Päivä oli siinäkin mielessä hieno, että sain vihdoin luettua viimeisenkin sivun kirjasta nimeltä Raamattu. Toki nyt on vasta sellainen olo, että olen saanut kirjoituksista jonkinlaisen pintaraapaisun - nyt voikin alkaa syventymään kirjoihin muun muassa kommentaarien avulla. En kyllä usko, että koskaan tulee sellaista oloa, että Raamattu on jo niin koluttu läpi, etteikö sieltä löytyisi jotain uutta, joka uudessa elämäntilanteessa puhuttelisi. Se on ihan oikeasti niin siisti opus.
Suosittelen kyllä oikeasti lukemaan Raamattua, teki sen sitten hengellisistä lähtökohdista tai ei. Kristinusko on kuitenkin maailman suurin uskonto ja sillä on valtavan suuri vaikutus koko ihmiskuntaan. Hyvin usein kuulee mielipiteitä argumentoitavan sanoin "Raamatussa sanotaan...". Mikäli ei ole minkäänlaista mielikuvaa siitä, mitä Raamatussa oikeasti sanotaan, voi olla melko vaikeaa ottaa osaa keskusteluun.
Olipas vain kertakaikkisen rentouttava mercoledì! Loppuilta kuluukin blogia kirjoitellessa ja siinä sivussa Modernia perhettä katsellessa. Mutta huomenna herään aamulla taas vaeltamaan, kohteena Tre Cime. Siispä
Buonanotte.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti