Kolumni. Kultainen aikuisuus

Kirjoitan säännöllisen epäsäännöllisesti Lapin Kansan nuorten osioon Vasaan. Tämä kolumni on julkaistu 29.1.2016.

Kultainen aikuisuus

Mitä on olla aikuinen? Kysymys esitettiin minulle pääsykokeessa 19-vuotiaana. Tuolloin en juuri osannut vastata haastattelijalle. Onneksi pääsin silti sisään: luokanopettajan opinnot ja muutto toiseen kaupunkiin ovat antaneet lukuisia vastauksia kysymykseen.

Lukio oli mielestäni ihanaa aikaa. Opiskelu ei aina innostanut, mutta koulunkäynti oli mukavaa ja turvallista. Tuolloin tiesin käytännössä aina, mitä huomenna, ensi viikolla ja seuraavana syksynä tapahtuu. Tavallista opiskeluarkea rytmittivät kauan odotetut tapahtumat, kuten wanhojen tanssit ja penkinpainajaiset. Kunpa saisin jäädä tähän elämäntilanteeseen, pohdin usein.

Lukiossa ajatus aikuistumisesta pelotti. Miten minä muka voisin olla aikuinen? Miten osaisin hoitaa asunto- ja pankkiasiat? Miten uskaltaisin olla vastuussa jostain muusta kuin itsestäni?

Toisinaan tahtoisin palata lukioikäisen turvallisuuden tunteeseen. Mutta haluan sanoa sinulle, joka jännität vanhenemista: aikuisuus on ihanaa.

En aliarvioi nuorten tapaa katsella maailmaa. Mutta kliseinen ajatus siitä, kuinka kasvaessa viisastuu ja oppii itsestään, ei ole klisee turhaan. Vanheneminen ja elämänkokemusten karttuminen ovat oikeasti kokemisen arvoisia asioita, eikä niitä kannata pelätä etukäteen.

Elämänkokemus tuo myös varmuuden siitä, että maailmassa pärjää kohtelemalla muita hyvin. Aikuisten on nuoria helpompaa saavuttaa vertaistensa hyväksyntä, sillä ihmisarvoa ei mitata pukeutumistyylillä tai Instagram -tykkäysten määrillä.

Tunnustan, etten tiedä vielä lähimainkaan kaikkea aikuisen elämästä. Minulla ei ole asuntolainaa, eikä omia lapsia. En ole myöskään työskennellyt kokopäiväisesti paria kuukautta pitempään. Toisaalta tiedän jo, miltä tuntuu maksaa laskunsa, kilpailuttaa sähkösopimus ja muuttaa koko omaisuutensa toiseen osoitteeseen.

Mitä vastaisin pääsykokeissa esitettyyn kysymykseen nyt? Ainakin aikuisuus on oman tien etsimistä ja löytämistä, rohkeutta kokeilla ja mokata. Se on myös vapauden ja vastuun rajalla tasapainottelemista. Ennen kaikkea aikuisuus on oman paikkansa hahmottamista maailmassa.

Kirjoittaja on 22-vuotias opettajaopiskelija, joka tuntee itsensä aikuiseksi ykkösluokkaa opettaessaan.

Terveisiä Aslakilta

Haluaisin esitellä teille hyvän ystäväni Lapista, Aslak Panínin. Hän on shamaani ja tietäjä, noita, lapinmies ja persoona. Ei ole asiaa, johon Aslak ei osaisi vastata. Yleensä Aslakin kirjoituksia on julkaistu Lapin Kansan nuorten osio Vasassa. Aslak on kuitenkin erittäin hyvä ystäväni ja lupasi, että saan jakaa hänen viisauttaan myös blogissani. Mikäli haluat kysyä häneltä jotain, voin välittää kysymyksesi Vasan toimitukselle, joka puolestaan ottaa yhteyttä Aslakiin.

Miten voin suojautua pimeydeltä? –Mörkö 

Kaamosmasennuksesta kärsivää kehotetaan laittamaan valot päälle, välttämään kahvin juomista ja harrastamaan liikuntaa. Pimeydeltä voi suojautua myös viettämällä talvikuukaudet lähempänä päiväntasaajaa. 

Tehokkaimmaksi pimeyden pakemenimsen keinoksi 

Aslak on havainnut Tylypahkan pimeyden voimilta suojautumisen opinnot. Kurssit ovat pääsääntöisesti noidille ja velhoille, mutta myös tavallinen jästi voi soveltaa keinoja omaan elämäänsä. Odotum suojelius ----loitsua voi jäljitellä ajattelemalla valoisia ja lämpöisiä muistoja. Varjelum-loitsun sijaan kilpenä voi käyttää kirkasvalolamppua ja tainnutusloitsu onnistunee myös jästien apteekista saatavilla aineilla.

Kuinka voi kiroilla kauniisti? –Siili_96 

Kiroilu tekee tutkitusti hyvää. Voimasanojen käyttö muun muassa hellittää kipua, auttaa hallitsemaan tunteita ja kasvattaa itsetuntoa. Moni on kuitenkin sitä mieltä, että perinteinen suomalainen sadattelu on rumaa ja epäkohteliasta. Siksi Aslak kannustaa vaihtoehtokiroiluun.

Voit aloittaa voimasanoilla ”juku”, ”kikkurankäkkyrä” ja ”jummijammi”. Vähitellen voit laajentaa sanastoasi lausahduksiin ”voihan ryökäle”, ”voi vehnä” tai ”voisilmä”. Pahan hetken saattavat pelastaa ”pastilli” tai ”persikka”. Myös Tonttu Toljanterista voi ottaa oppia: hän käyttää esimerkiksi ilmausta "kehvatsu" ja Aslakin henkilökohtaista suosikkia "voi mavon silimä".

Miksi kesä on kaikkien lempivuodenaika? -Pilvilinnan prinsessa

Ihmiset saisivat miettiä paljon tarkemmin, mihin sävyyn he vuodenajoista puhuvat. Kesä on ylivoimaisesti ihmiskunnan lempilapsi. Talven "härkäviikoilla" vain paiskitaan töitä, kun taas  kesällä lomaillaan ja nautiskellaan, sillä se on "ihmisen parasta aikaa". Joku saattaa jopa töksäyttää, että talvesta voisi siirtää muutaman viikon, ellei jopa kuukauden, kesään.

Kevät on kesän jälkeen pidetyin vuodenaika, mutta siitäkin pidetään lähinnä siksi, että se lupaa suven saapuvan pian. Ehkä jokakeväiset tulvat ovat oikeasti kyyneleitä, joilla kevät ilmaisee kateellisuutensa kesää kohtaan.

Voi olla, että syksy ja talvi ovat myös olleet alun perin lämpimiä ja aurinkoisia. Vuosien saatossa ne ovat vain muuttuneet kylmemmiksi ja pimeämmiksi ihmisten puhuessa niistä niin paljon pahaa.

Tänä vuonna myös kesä taisi todella pahoittaa mielensä kesäkuussa saamistaan haukuista: se pysyi viileänä aina elokuun alkuun asti ja soi meille kunnolla lämpöään vasta viikko sitten.

Talven ja syksyn tapaan kevät ja kesä eivät ole tosin koskaan saaneet niiden mukaan nimettyjä kuukausia. Touko viittaa keväisiin peltotöihn ja kesäkuun nimi on peräisin viljelemätöntä peltoa tarkoittavasta kesanto-sanasta. Sen sijaan joulukuu vielä 1600-luvulla talvikuu ja syyskuu kertoo edelleen syksyn saapumisesta.

Mitä äijä, mikä boogie? -_maoonmessismitaikintapahtuuki_

Hei hei mitä kuuluu, sä kysyt ja kaikki on ok, laulaa Apulanta. Mulla menee hyvin, vastaa puolestaan Happoradio. Myös Robinin mielestä meillä on, meillä on, meillä on kaikki ok, o-o-o-k.

Tuuli on toinen artisteja puhuttava aihe. Katri Helena laulaa Minne tuuli kuljettaa, johon Tik Tak vastaa Minne vaan. Arja Koriseva haastaa heidät kysymällä värit tuulen pystytkö sä maalaamaan ja Topi Sorsakoski & Agents tuovat keskusteluun filosofista pohdintaa kappaleella Tuuli tuo, tuuli vie. Olin vain tuuli, toteaa Eppu Normaali hieman allapäin.

Kaija Koo pohti vuonna 1993 Kuka keksi rakkauden ja jatkoi ajatusketjuaan 21 vuotta myöhemmin kappaleella Kuka sen opettaa. Sekä Vesa-Matti Loiria, Juliet Jonesin Sydäntä että Tuomas Kauhasta on puolestaan kiinnostanut, Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin.

On myös hauska huomata, kuinka poptähdet pyytävät kuulijoiltaan apua hukassa olevien asioiden löytämiseen. J. Karjalainen etsii Väinöä ja Jenni Vartiainen murustaan. Teräsbetoni taas miettii, Missä miehet ratsastaa. Maailman toisella puolen, uskoo Haloo Helsinki.

Toisinaan keskustelut ovat hyvin henkilökohtaisia: kun Leevi and the Leavings kysyy Itkisitkö onnesta, myöntää Kotiteollisuus, että Itken seinään päin. Osuvimman vastauksen alkuperäiseen kysymykseesi saat Fröbelin Palikoilta, jotka laulavat Huugi-guugi. 

Missä menee tie tähtiin? –StarshipsWereMentToFly

Yksi varteenotettava tapa taivaltaa tähtiin on avaruuslentäjäksi kouluttautuminen. Astronauttina voit päästä avaruussukkulan kyytiin, joka vie sinut jopa 40 000 kilometrin tuntinopeudella avaruuteen. Pääsisit siis lähimmän tähden, Auringon, luokse vajaassa 4 kuukaudessa.

Tie tähtiin voi kuitenkin olla myös pitkä ja vaivalloinen. Esimerkiksi tie hiihdon tähtitaivaalle vaatii lukemattomia ladulla vietettyjä kilometrejä sekä ammattitaitoisen suksenhuoltotiimin. Poptaivaalle voi tosin päästä hieman nopeammin: laulukilpailun kautta matka taittuu parissa kuukaudessa ja tarpeeksi provosoivan YouTube -videon avulla voit onnistua jopa yhdessä yössä.

FODMAP -ruokavalio ja uusi elämä

Vuosi sitten totesin, että tämä ei ole normaalia. Maha ei voi olla aina ja koko ajan kipeä.

Jätin gluteenin lähes kokonaan pois. Laktoosia olin vältellyt jo pitkään, mutta aloin senkin kanssa vielä tarkemmaksi. Maha voi hieman paremmin, mutta oli edelleen kipeä ja turvonnut.

Nyt olen käynyt verikokeissa (se oli tällaiselle piikkikammoiselle melkoinen suoritus) ja lääkärissä. Verikokeiden mukaan minua ei vaivaa mikään. Diagnoosi ärtyneestä paksusuolesta tehtiin siis sulkemalla muut mahdollisuudet pois.

Ärtyvän suolen oireyhtymään (tämä on kyllä ihastuttava tämä nimi :D) kuuluvat kaikki mahdolliset mahakivut. Omalla kohdallani sietämättömiksi nousivat "jalkapalloturvotus" ja ainainen kivistys. Oireyhtymä puhkeaa yleensä 18 ikävuoden jälkeen.

Nykyään noudatan FODMAP - ruokavaliota, jossa vältellään tiettyjä hiilihydraatteja. (Outo nimitys tulee kyseisten hiilihydraattien engalnninkielisistä sanoista, mutta viittaa samalla hauskasti "ruokakarttaan".) Kyseisiä hiilareita on esimerkiksi vehnässä, ohrassa, rukiissa (tarkemmin ottaen gluteeni on proteiini, mutta aiheuttaa siis myös oireita), kivellisissä hedelmissä, sipulissa, sienissä, avokadossa, maapähkinöissä, hunajassa, marinadeissa... eli vähän kaikessa. Ei ihmekään, että mahani oli laktoosin ja gluteenin välttelystä huolimatta edelleen kipeä.

FODMAP:ssa on se hyvä puoli, etteivät pienet määrät vältettäviä ruoka-aineita haittaa. Puhutaan myös Low FODMAP -dieetistä. Itse syön tahallaan pikkuisen gluteenia aina silloin tällöin, että mahani kykenee edelleen käsittelemään sitä edes joten kuten. Kaikki ruoka-aineet eivät myöskään aiheuta reaktiota kaikilla ärtyneestä paksusuolesta kärsivillä. Ruokavaliota kannattaakin testailla ja etsiä itselleen sopivat aineet. FODMAP:sta on kirjoitettu paljon hyviä artikkeleita, joita kannattaa ehdottomasti lueskella.

Aluksi ruokavalion totaalinen muutos oli minulle suuri järkytys. Olen aina syönyt suomalaisen "perusterveellisesti", joskin melko paljon herkkuja. Suhteeni ruokaan on muuttnut totaalisesti ja ehdottomasti parempaan suuntaan. Kesti hetken, että aivot sai käännettyä asennosta "mitä en voi syödä" asentoon "mitä voin syödä". Mutta siihen tottuu, omalla kohdallani jopa yllättävän nopeasti.

Ruoka on minulle edelleen nautinto, mutta ennemminkin polttoainetta kuin hupia. Herkuttelen melkein joka päivä, mutta valkoista sokeria, tyydyttynyttä rasvaa ja lisäaineita syön melko vähän. Ja sen tuntee, nimittäin hyvänä olona. Olen myös innostunut kokkailusta ja uusien reseptien ja ruoka-aineiden testailusta. Mikä ihana uusi harrastus!

Vaikka kyllähän tämä välillä ottaa myös päähän. Monipuolinen FODMAP -syöminen on tosi kallista. Yleisissä tilaisuuksissa tarjottavat ruoat harvoin sopivat minulle. Kannan yleensä omia eväitä mukana tai varaudun sellaisiin tapahtumiin syömällä edellisen ja saman päivän erityisen huolellisesti jolloin uskallan ehkä syödä myös FODMAP -hiilareita. Monille on myös vaikea ymmärtää, että on olemassa jotain keliakian ja kaikkea sulattavan mahan välillä. Mutta täytyy todeta, että erikoisruokavaliot otetaan Suomessa tosi hyvin huomioon: gluteeniton vaihtoehto on lähes aina saatavilla.

Nykyään kyseenalaistan melko vahvasti sen suomalaisen perusterveellisen lautasmallin. Vaikka sinulla ei olisi ärtyvän suolen oireyhtymää, suosittelen ainakin gluteenin, maitotuotteiden ja valkoisen sokerin vähentämistä. Voin kertoa, että vehnäpöhöä ja sokeripäänsärkyä ei ole ikävä.

Kirjoitin tammikuussa aamupala-aiheisen ruokajutun Lapin Kansaan. Voit lukea ravintoaiheisista kirjoista, ravintoaineista ja aamun juomisesta täältä.

Terveisiä masullesi! Kohtele sitä hyvin :).

Lukuvinkkejä:

Erkki Palviainen: Voimaruokaa!
Jutta Gustafsberg: Jutan voimakirja
Karita Tykkä: Hyvää huomenta- ja Raakaa makeaa-opukset
Emmi-Liia Sjöholm: Viljaton kattaus
Virpi Mikkonen: Kiitos hyvää pikaruokaa

Kolumni: Penkkiurheilijan päiväkirja

Kirjoitan säännöllisen epäsäännöllisesti Lapin Kansan nuorten osioon Vasaan. Tämä kolumni on julkaistu 15.1. 

Penkkiurheilijan päiväkirja

Viime viikon keskiviikkona matkustin paikallisbussilla Tampereen keskustaan. Linja-auto oli poikkeuksellisen täynnä, sillä eri ikäiset kiekkofanit olivat matkalla keskustorille juhlimaan pikkuleijonien maailmanmestaruutta. Pakkasta oli lähes 25 astetta.

Urbaanin sanakirjan mukaan penkkiurheilu on urheilun seuraamista sohvalta. Todellisuudessa kyseinen laji on sitä harrastavalle paljon enemmän.

Penkkiurheilu on yhteisöllinen joukkuelaji, joka yhdistää perheitä, kaupunkeja ja kansakuntia. Se on turvallinen tapa kokea suuria tunteita: urheilua seuratessa kuka tahansa saa itkeä, laulaa ja halata ilman pelkoa hempeilijäksi leimautumisesta. Urheilu tuo myös kaivatun piristyksen usein parjattuun suomalaiseen small talkiin.

Onnistuneen penkkiurheilusuorituksen tekeminen ei ole yksinkertaista, vaan vaatii tavallisen urheilusuorituksen tavoin huolellista valmistautumista. Oikean katseluasennon ja ravitsemuksen lisäksi kaksi seikkaa on tärkeää tehdä ennen varsinaista suoritusta.

Ensimmäiseksi täytyy opetella seurattavan lajin säännöt ja termit. Kun ymmärtää lajista edes jotain, on helpompi pysyä mukana ja myös oppia uutta. Moni vannoutunut penkkiurheilija vastaa mielellään kysymyksiin paitsiosäännöstä tai tuomarien käsimerkeistä saadessaan kokea olevansa oikea asiantuntija.

Vähintään yhtä tärkeää on tutustua itse urheilijoihin. Erilaiset some-kanavat ovat tehneet siitä entistä helpompaa. Urheilijoita ja heidän taustojaan tuntiessaan osaa eläytyä paremmin sekä häviöihin että voittoihin. Esimerkiksi Kaisa Mäkäräisen uraa ja viime kautta seuranneille kotikisojen MM-pronssi oli hetki, jossa purkautui empatiaa, iloa ja kiitollisuutta.

Aina, kun urheilija voittaa, hänen unelmansa toteutuu. Ja samalla niin moni häviää. Maalialueiden tunteidenpurkaukset ovat mitä jännittävintä tosielämän draamaa.

Juuri nämä tunteet keräsivät suomalaiset vuodenvaihteessa sohville ja viime viikolla toreille. Mitä jos ensi vuonna menestymme huonommin? Sitten voi onneksi todeta, että kyse on vain urheilusta, aikuisten leikkimisestä.

Kirjoittaja on kovakuntoinen penkkiurheilija, joka kulki RoPS:n Veikkausliiga -hopean varmistuttua viikon sinivalkoinen huivi kaulassaan.

PS. Sain muuten iskältä joululahjaksi urheilukanavapaketin. Nyt näkee alppihiihdot, hiihdot ja Valioliigaa! Best. Tästä talvesta tulee vielä hyvä penkkiurheilukausi.

Eeppinen matkareportaasi: Tallinna

    Tämä matkareportaasi kertoo kolmesta kauniista naisesta, jotka päättivät ottaa vielä viimeisen irtioton arjesta ennen härkäviikkoja ja matkustaa Tallinnaan.

Viestintävastaava, kohdevastaava ja risteilyemäntä.

                                    

12.30

"Kyllä se on nyt niin, että sinäkin lähdet mukaan!"

Tallinnan lautasta otetaan risteilyemäntään yhteyttä: isompi hytti on sittenkin saatavilla. Vielä yliopistolla lounastamassa ollut reissun viestintävastaava saa kuulla, että hänellä on 1 tunti ja 15 minuuttia aikaa käydä kotona, pakata ja raahata itsensä ja tavaransa linja-autoasemalle. Challenge accepted.

12.50

Viestintävastaava saapuu kotiinsa. Tällä välin risteilyemäntä ja kohdevastaava käyvät puolestaan yliopistolla nauttimassa ravitsevan lounaan ja ostamassa eväitä. Unohtaen kohtalokkaasti viestintävastaavan laktoosiherkkyyden.

13.10

15 minuutin pakkaaminen on ohi. Viestintävastaava suuntaa kohti linja-autoasemaa, jonne myös risteilyemäntä ja kohdevastaava ovat pian matkalla.

13.45

Bussimatka risteilyemännän johdolla kohti Helsinkiä alkaa.

16.00

Saavumme Helsinkiin ja asetamme liikkuvan kisakatsomomme puhelimesta päälle. Väärä ratikkavalinta ei hidasta päättäväisesti kohti Tallinnaa matkaavaa tyttötrioa. Mainittakoon, että viestintävastaava hoiti Snapchat -päivittelyn risteilyemännän ja kohdevastaavan lukiessa karttaa.

19.00

Juhlimme laivan hytissä, kun Suomi kaataa Kanadan huikaisevan jännittävässä välieräottelussa.

Loppuillasta paljastettakoon vain se, että otimme luonnollisesti karaokelavan haltuun. Suvereenisti. Saaden kuulla kehuja tax free -kauppaa myöten.

Tässä haettiin sellaista Bond-tyttö-tunnelmaa.

                               

8.30

Heräämme ja suuntaamme kohti aamupalaa. Syömme ja suunnittelemme polttareita. (Varmistuksena kaikille uteliaille sinkkumiehille: kyse ei ollut kenenkään meidän juhlista). Vinks vinks. *silmäniskuhymiö* *silmäniskuhymiö* *pusuhymiö*

                 
             

11.00

Rantaudumme Eestin maaperälle. Lunta sataa hiljalleen, kuin elokuvissa. Risteilyemäntä relaa ja kohdevastaava johdattelee meidät ihanien putiikkien ja ruokapaikkojen ääreen. Käännämme katseita, missä ikinä kuljemmekin.

                                

                                    

                                 

      

Manna La Roosan sisustusta

                                          

                             
                                                                                                                                                                                                      

17.30

Palaamme takaisin laivaan. Ihastutamme ympärillä istuvia romuorkesterillamme. Risteilyemäntä ottaa taas isompaa roolia etsimällä vessan ja viestintävastaava keskittyy kuvien muokkailuun. kohdevastaavan ote alkaa tässä vaiheessa ihan luvankin kanssa herpaantua.

                                                                            

20.00

Tällä kertaa löydämme Helsingin keskustaan heti ensimmäisellä ratikkavalinnalla.

20.30

Kisastudiomme jakautuu pääkaupunkilaiseen ravintolaan ja Onni-bussiin. Tiedämme Suomen voittavan maailmanmestaruuden, kun löydämme hampurilaisaterian lisukkeista jääkiekkomailan muotoisen bataattiranskalaisen.

23.30

Saavumme Tampereelle. Pakkasta on lähes 25 astetta. Istumme paikallisbussissa hieman aiottua pidempään, sillä bussin ovet ovat antautua hyytävälle säälle. Neuvokas kuski saa kuitenkin korjattua teknisen vian, ja torille matkalla olevat kiekkofanit kiittävät häntä aplodein ja "Suomi!"-huudoin.

Selviämme lopulta kotiin. Viestintävastaava kuittaa.