Penkkiurheilijan päiväkirja
Viime viikon keskiviikkona matkustin paikallisbussilla Tampereen keskustaan. Linja-auto oli poikkeuksellisen täynnä, sillä eri ikäiset kiekkofanit olivat matkalla keskustorille juhlimaan pikkuleijonien maailmanmestaruutta. Pakkasta oli lähes 25 astetta.
Viime viikon keskiviikkona matkustin paikallisbussilla Tampereen keskustaan. Linja-auto oli poikkeuksellisen täynnä, sillä eri ikäiset kiekkofanit olivat matkalla keskustorille juhlimaan pikkuleijonien maailmanmestaruutta. Pakkasta oli lähes 25 astetta.
Urbaanin sanakirjan mukaan penkkiurheilu on urheilun seuraamista sohvalta. Todellisuudessa kyseinen laji on sitä harrastavalle paljon enemmän.
Penkkiurheilu on yhteisöllinen joukkuelaji, joka yhdistää perheitä, kaupunkeja ja kansakuntia. Se on turvallinen tapa kokea suuria tunteita: urheilua seuratessa kuka tahansa saa itkeä, laulaa ja halata ilman pelkoa hempeilijäksi leimautumisesta. Urheilu tuo myös kaivatun piristyksen usein parjattuun suomalaiseen small talkiin.
Onnistuneen penkkiurheilusuorituksen tekeminen ei ole yksinkertaista, vaan
vaatii tavallisen urheilusuorituksen tavoin huolellista valmistautumista. Oikean
katseluasennon ja ravitsemuksen lisäksi kaksi seikkaa on tärkeää tehdä ennen
varsinaista suoritusta.
Ensimmäiseksi täytyy opetella seurattavan lajin säännöt ja termit. Kun ymmärtää lajista edes jotain, on helpompi pysyä mukana ja myös oppia uutta. Moni vannoutunut penkkiurheilija vastaa mielellään kysymyksiin paitsiosäännöstä tai tuomarien käsimerkeistä saadessaan kokea olevansa oikea asiantuntija.
Vähintään yhtä tärkeää on tutustua itse urheilijoihin. Erilaiset some-kanavat ovat tehneet siitä entistä helpompaa. Urheilijoita ja heidän taustojaan tuntiessaan osaa eläytyä paremmin sekä häviöihin että voittoihin. Esimerkiksi Kaisa Mäkäräisen uraa ja viime kautta seuranneille kotikisojen MM-pronssi oli hetki, jossa purkautui empatiaa, iloa ja kiitollisuutta.
Ensimmäiseksi täytyy opetella seurattavan lajin säännöt ja termit. Kun ymmärtää lajista edes jotain, on helpompi pysyä mukana ja myös oppia uutta. Moni vannoutunut penkkiurheilija vastaa mielellään kysymyksiin paitsiosäännöstä tai tuomarien käsimerkeistä saadessaan kokea olevansa oikea asiantuntija.
Vähintään yhtä tärkeää on tutustua itse urheilijoihin. Erilaiset some-kanavat ovat tehneet siitä entistä helpompaa. Urheilijoita ja heidän taustojaan tuntiessaan osaa eläytyä paremmin sekä häviöihin että voittoihin. Esimerkiksi Kaisa Mäkäräisen uraa ja viime kautta seuranneille kotikisojen MM-pronssi oli hetki, jossa purkautui empatiaa, iloa ja kiitollisuutta.
Aina, kun urheilija voittaa, hänen unelmansa toteutuu. Ja samalla niin moni
häviää. Maalialueiden tunteidenpurkaukset ovat mitä jännittävintä tosielämän
draamaa.
Juuri nämä tunteet keräsivät suomalaiset vuodenvaihteessa sohville ja viime viikolla toreille. Mitä jos ensi vuonna menestymme huonommin? Sitten voi onneksi todeta, että kyse on vain urheilusta, aikuisten leikkimisestä.
Kirjoittaja on kovakuntoinen penkkiurheilija, joka kulki RoPS:n Veikkausliiga -hopean varmistuttua viikon sinivalkoinen huivi kaulassaan.
PS. Sain muuten iskältä joululahjaksi urheilukanavapaketin. Nyt näkee alppihiihdot, hiihdot ja Valioliigaa! Best. Tästä talvesta tulee vielä hyvä penkkiurheilukausi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti