Lukunurkka: Potterit 3/7

Minä rakastan Harry Pottereita.

Lukueväs.

Olen aina rakastanut. Siitä asti, kun ehkä 9-vuotiaana luin niistä ensimmäisen (tai itse asiassa toisen, koska aloitin Salaisuuksien kammiosta, jonka sain syntymäpäivälahjaksi). Sittemmin oon kyllä kahlannut sarjan läpi useampaankin otteeseen, toiset opukset toisia useammin.

Ja minä siis tosiaan rakastan Pottereita. Silloin 11-vuotiaana olin varmaan vähän ihastunutkin Harryyn (...), ja paljon lukevana kympin tyttönä samaistuin erittäin vahvasti Hermioneen. 11-vuotiaana odottelin kirjettä Tylypahkasta. Rakastan kirjojen fonttia ja sivujen tuoksua. Rakastan J. K. Rowlingia. Rakastan suomentaja Jaana Kaparia (Huffelpuff -> Puuskupuh, isn't that just genious?). Uskon, että kun pääsen taivaaseen, siellä odottaa minua joko Muumilaakso tai Tylypahka.

Harry Potterit olivat myös suurin syy siihen, miksi minusta piti tulla kirjailija (ja miksi silti salaa haaveilen siitä). Harry Potterit ovat toisaalta suurin syy myös siihen, miksen voi koskaan ryhtyä kirjailijaksi: miten voisin ikinä yltää lähellekään sitä, mihin J. K. Rowling on pystynyt?

Mutta nyt en ole lukenut Pottereita ehkä viiteen vuoteen. Tai kuuteen. Tai kahdeksaan. En oo ihan varma, mutta väli on tosi pitkä. Enkä tiedä, mistä lopulta sain idean ryhtyä taas toimeen, mutta pääsiäisenä kotikotona käydessäni aloitin urakan jälleen. Ja nyt, kolme viikkoa myöhemmin, olen lukenut jo kolme.

Kukaan itseään kunnioittava Potter -fani ei kehuskele kirja per viikko -tahdilla. Mutta tällä hetkellä melko kiireiselle opiskelijalle tahti on aivan kelpo. Olen viimeisen kolmen viikon ajan käyttänyt lähes kaiken yksinoleiluaikani Harryn, Ronin ja Hermionen kanssa. Osittain olen myös vetänyt ystäväpiirini tähän mukaan ja ilokseni (myös kauhukseni) huomannut, kuinka paljon lähes yhtä pakkomielteisiä HP -faneja ympäriltäni löytyy. Yksi yleisimmistä lounaskeskusteluistamme on viime aikoina ollut tuttaviemme jakaminen eri Tylypahkan tupiin (itse olen rohkelikko! Kuinkas sattuikaan...).

Totta puhuen mulla vähän jännitti palata nuoruudenrakkauteni pariin. Entä jos en enää innostuisikaan kirjoista? Entä jos ajattelisin, että kyllähän nää lapsille sopii, mutta ei tällaiselle akateemiselle aikuiselle (like I was one...:D)? Voin kuitenkin ilokseni todeta, että pelko oli turha. Eräs kaverini kysyikin, että "voiko niitä vielä aikuisena lukea?", johon sain rehellisesti vastata, että voi. Yllättävän paljon sitä löytääkin samaistumispintaa 11-vuotiaan pojan ajatuksenkulusta.

Olen kirjannut muutamia lukuprosessin aikana heränneitä ajatuksia ylös. Tässä niistä muutama.

   1. Myönnetään, Potterit ovat loppujen lopuksi melko naiiveja. Hyvän ja pahan sekä kilttien ja ilkeiden ihmisten vastakkainasettelu on hyvin selkeä. Mutta naiivius ei tee kirjoista sen huonompia: päinvastoin. Kirjat ovat loistavia fantasiasatugenreä noudattavia tarinoita.

   2. Harrysta ois oikeesti pitänyt tehä lastensuojeluilmoitus. Ja ois oikeasti erittäin epätasapainoinen ja mieleltään järkkynyt nuorukainen asuttuaan komerossa, Dudleyn vanhoissa vaatteissa, ilman ruokaa. Seriously?

   3. Opeopinnot näköjään vaikuttaa sen verran, että kiinnitän huomiota Tylypahkan opettajien pedagogisiin valintoihin. Havainnoinnin tulos: oppilaat tykkäävät toiminnallisista tunneista, joiden opettajalla on lämmin suhde oppilaisiinsa.

   4. Hagrid puhuu Tamperetta. Nääs. Ainaki välillä.

   5. En oo ikinä ennen tajunnu, kuinka selkeä antirasistinen kannanotto kirjojen puoliverisyys-teema oikeen on. Kun kirjoja lukee sillä silmällä, saa niistä paljon ajateltavaa myös tällä hetkellä vallitsevaan yhteiskuntamme keskustelukulttuuriin.

   6. Oliver Wood (Rohkelikon huispausjoukkueen pitäjä ja kapteeni kirjoissa 1-3) on mun uusin samaistumiskohde! Ihan huikee tyyppi! Oon niin ilonen, että hän sai viimeisenä opiskeluvuotenaan voittaa huispausmestaruuden.

   7. Ja ei vitsit! Huispausta pelaa tytöt ja pojat samassa joukkueessa. Kui huikeeta! Hyvä feministi-Rowling!

7 kohtaa, koska 7 on vahvin taikaluku.
Alkaa olla niin nörttiä, että ehkä parempi lopettaa.

Tämä oli ihana hetki: otin peiton sohvalle ja luin Viisasten kiveä. Aivan best.