The Last Potters (4-7)

Potter-lovee <3<33

64 päivää mulla meni. Pääsiäisenä aloitin ja eilen lopetin. Ja voin kertoa, että vieroitusoireet ovat KAMALAT.

Oon jo kauan sitten lopettanut sen laskemisen, montako kertaa olen lukenut minkäkin kirjan. Missään järjettömissä luvuissa ei siis todellakaan liikuta: en usko lukeneeni mitään kirjoista edes kymmentä kertaa. Koska edellisestä läpikäynnistä oli monta vuotta aikaa. olin joka tapauksessa ihan fiiliksissä. En muistanut moniakaan juttuja ja vaikka tiesin, miten lopulta käy, tempauduin aivan täysin juonen riepoteltavaksi. Joinain iltoina olin niin uppoutunut iltalukemiseeni, että Potterit tulivat jopa uniini. Tylypahkan taisteluluvun (HP & Kuoleman varjelukset) jälkeisenä yönä heräsin hikisenä raahattuani ruumiita.

On jotenkin ihan uskomatonta, että vielä tämän ikäisenä (like I was super old :D) voi innostua näin paljon kirjasta. Sadusta, täysin todellisuudesta riippumattomasta fantasiasta, jossa tärkein samaistumisen kohde on 11-17-vuotias poika. Mutta niin siinä vaan taas kävi. Aluksi se jopa nolotti, mutta sitten totesin eläytymiseni olevan puhtaasti hieno juttu, johon voi suhtautua terveellä itseironialla. Olen ollut niin kirjoihin uppoutuneena, että pimeään huoneeseen astuessani ajattelen "valois" ja asioita etsiessäni tulee ensimmäisenä mieleen "Tulejo Tangle Teezer!". Kämppiksetkin on alkaneet jo nauraa mulle. "Sä oot kyllä koukussa...".

Täytyy sanoa, että eniten tykkään osista 3-6. Azkabanin vanki on mielestäni kaikista paras kokonaisuus ja siinä on mun makuun vähiten ärsyttäviä juonia ja kohtauksia, joita on raskas lukea. 6. ja 7. kirja ovat siinä mielessä mielenkiintoisimpia, että niissä saa niin paljon vastauksia sarjan aikana heränneisiin kysymyksiin. Viimeiset osat ovat kuitenkin niin paljon ensimmäisiä surullisempia ja rankempia lukea, ettei niistä ehkä siksi ole muodostunut mun varsinaisia lemppareita.

Tällä lukukerralla kiinnitin jälleen aivan uusin asioihin huomiota. Kirjan vahva intertekstuaalisuus (viittaukset muihin kirjoihin) jostain syystä yllätti minut, vaikka romaanisarjassa on häpeilemättömän selkeitä viittauksia muihin klassikoihin. Ihme, etten ole uskiksena ennen älynnyt ajatella esimerkiksi Harrya kuvailevaa "poika joka elää" -lausahduksen yhteyttä Raamatun Jeesus-nimiyksiin. Paljon samankaltaisuuksia löytyy myös LOTR -trilogian kanssa. Kahdessa viimeisessä osassa on jopa pimeyden voimia sisältävä sormus mukana. Ja ne viittaukset, jotka itse huomaa, ovat todennäköisesti murto-osa kaikista kirjasarjan klassikkokytköksistä. Samoin pohdin paljon sananvapautta, luokka- ja rotueroja sekä valtiovallan asemaa yksilön elämässä. Toisaalta pohdintaa ihmisyydestä, elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta ei voi ikinä Rowling kädessään ohittaa.

Mutta sitten se polttava kysymys. Miten suhtaudun uuteen Potteriin, kirjasarjan kahdeksanteen osaan? Täytyy myöntää, että melko epäillen. Kuten sanottu, omat vieroitusoireeni ovat pahat ja siinä mielessä olisi ihana saada uutta Potter -matskua ahmittavaksi. Mutta jotenkin Harryn ja hänen ystäviensä tarina on jo niin kokonainen ja huolellisesti lopetettu, että helposti pelkää uuden materiaalin himmentävän sitä edeltävän tarinan hohtoa.

Mulle on iskenyt tässä myös markakuume. Olisipa ihanaa lähteä britteihin kunnon Potter-fanimatkalle! Oishan se aika nörttiä, mutta who cares :D. Pitänee alkaa suunnittelemaan.... ja pohtimaan, mihin tämän kaiken HP -lukuenergian suuntaisi. Mitä jos ihan vain vilkaisi sitä englanninkielistä ykkösosaa... ei kai se ketään haittaisi?

Ravintolapäivä: Töttöröö!

"Tervetuloa ravintolapäivänä lauantaina 21.5. Peräkammarin jäätelöbaariin! Itsetehdyt jäätelöt ovat opiskelijahintaisia ja ne tarjoillaan kotoisassa mummolahengessä. Valikoimassamme on seitsemän upeaa makua kupissa tai vohvelissa tarjoiltuna."

Jäätelömies tulloo...

Olen vastikään muuttanut kimppakämpään kolmen opiskelukaverini kanssa. Peräkammariksi kutsuttu solumme ansaitsee ehdottomasti oman päivityksensä, mutta jätettäkköön se tuonnemmaksi.

No, toukokuun alussa päätimme toteuttaa jo pitempään marinoituneen ideamme ravintolapäivän jäätelöbaarista. Järjestimme jädebaarimme viikossa, neljän Peräkammarin neidin voimin. Keräsimme 7 päivän aikana luvattoman paljon Pentik-vaimopisteitä, kun siivosimme, tiskasimme, sisustimme ja vatkasimme toisinaan jopa yötä myöten. Yllättäen viikon yleisin lounas-, välipala-, päivällis- ja iltapalavalinta oli valkuaismunakas... Saatoimme toki välillä myös maistaa, olivatko jäätelömakumme niin hyviä, että niitä pystyi varmasti tarjoamaan asiakkaille. Ja olivathan ne.

Villi korttimme oli karamellisoidulla pekonilla maustettu PEKONIJÄÄTELÖ, jota en tosin lihaa syömättömänä paljon ahminut... Yleisin kommentti tästä mausta oli varovaisen positiivinen "ei tämä pahaa ole". 

Jäätelöreseptimme on helppo ja maukas. 5 ison pallon annokseen tulee

4 dl (laktoositonta) kermaa

5 kananmunan keltuaista

1 rkl sokeria

ja valinnaista makuainetta 1,5 dl makuaineen vahvuuden mukaan. Ensin vatkataan kerma ja keltuaissokeri vaahdoksi, jonka jälkeen ne sekoitetaan keskenään. Tässä vaiheessa jäätelöainekseen voi sekoittaa myös makuaineen, kuten muussatun banaanin ja paloitellun suklaan. Kun taikina on valmis, se laitetaan pakkaseen jäätelöitymään. Jäätelöä kannattaa sekoittaa vielä kerran tai kahdesti tunnin parin välein, jotta siihen saa jäätelömäisen kuohkean rakenteen.

Lopullinen menumme näytti seuraavalta:

Isoäidin iltapäivä (kahvi-suklaa)

Kaukomaan kaipuu (banaani-suklaa)

Kesäillan valssi (mansikka-valkosuklaa

Menolippu Madagaskarille (mango-kookos)

Myöhäisillan mysteeri (turkinpippuri)

Kohmeinen kinkku (pekoni)

Huoleton hellepäivä (banaani, sis. vain banaania & tilkan maitoa)

Myimme yhtä isoa palloa 2,5 euron hintaan. Kaksi palloa maksoi 4 e ja banaanijätskiannoksen sai 1,5 eurolla.

"You can't buy happiness, but you can buy ice cream."

"Ice cream is cheaper than therapy."

Sairaan hyvien jäätelömakujen lisäksi panostimme brändäykseen. Tapahtumamme saavutti suurta kiinnostusta Facebookissa ja valtavaa harmitusta niissä ystävissämme, jotka eivät päässeet paikalle. Järjestelyviikon aikana kunnianhimomme kasvoi saamamme kiinnostuksen mukana. Pohdimme pitkään, kumpi olisi pahempi ongelma: se, että jätski loppuisi kesken vai se, että meille jäisi ravintolapäivän jälkeen kamalasti jäätelöä pakkaseen. Totesimme, että ensimmäinen. Näin ollen alkuperäinen suunnitelma 50 pallosta kasvoi lopulta pyöreään sataan.

Itse ravintolapäivä onnistui ihan huippuhyvin! Luonamme kävi noin 60 vierasta (sekä tuttuja että ennestään tuntemattomia), ja jäimme jopa voitolle. Mikä parasta, pakkaseen jäi vielä muutama pallo tuhottavaksi.

Koska niin moni oli murheen murtama ja kertoi jopa itkeneensä itensä uneen jouduttuaan syystä tai toisesta jättämään baarimme herkut väliin, joudumme ehkä tekemään ensi vuonna comebackin. Siihen asti otamme vastaan ehdotuksia uusista innovatiivisista jäätelömauista.

"All you need is ice cream."

"Life is like an ice cream. Enjoy it before it melts."

PS. Jäätelöbaarimme kesäiseen tunnelmaan voit virittäytyä myös jälkikäteen kuuntelemalla kesähiteistä kokoamaamme soittolistaa.

PPS. Päästiin muuten myös Ravintolapäivän Facebookiin, sweet!

Isoäidin iltapäivä ja Polaroid-kuva meistä. <3

Theme of Life

Just loving them.

Nyt on jännät paikat. Oon tästä melkein yhtä innoissani kuin uusista emojeista. Nimittäin...

...mulla on tunnari! KYLLÄ! Usean vuoden etsimisen jälkeen olen vihdoin löytänyt sen.


Rauhassa istuksin junassa kohti pohjoista ja kuuntelin musaa. En osannut ollenkaan odottaa, että Lapualta lähdettyämmme saapuisimme elämäni kännekohtaan.

Olin minä sitä biisiä ennenkin kuunnellut, rennosti kotimatkalla ja puoliläpällä salilla. Mutta niin vain, samalla kun katselin traktorin huristelevan iltapäivän auringossa Pohjanmaan lakeuksilla, se iski tajuntaani. Tämä se on, minun tunnusmusiikkini.

Jos ihmettelet, mistä puhun, suosittelen katsomaan Ally McBealia. Ja oikeastaan, vaikka tietäisikin jo, suosittelen silti katsomaan Ally McBealia.


Gangsta-asenteeseen ja elämäni tunnariin, GANGSTA WALKiin (by SNBRN feat. Neat Dogg) voit tutustua täällä.

Hippihommia: kasvissyönnistä

Välipalaa: Chiavanukasta (chiansiemeniä + kauramaitoa), tyrnimarjoja, banaania ja pari palaa Brunbergin laktoositonta tummaa suklaata. Nam!

Mie oon ollut nyt pari kuukautta kasvissyöjä. Päätös syntyi melko vaivattomasti. Huomasin vain päivänä eräänä kysyväni itseltäni, miksi syön lihaa, enkä keksinyt yhtään hyvää vastausta. Olin jo pitkään tiedostanut lihan syömiseen liittyvät eettiset, ekologiset ja toisaalta myös terveydelliset ongelmat. Lihan syöminen oli yksinkertaisesti alkanut tuntua jotenkin tyhmältä.

Niinpä jätin valkoisen ja punaisen lihan pois. Poron syömisessä en näe juurikaan ongelmia, ainakaan niin suuria kuin tehotuotetusta karjasta puhuttaessa. Kalaa syön edelleen, samoin kananmunia ja toisinaan myös maitotuotteita. En tiedä, jätänkö nekin joskus pois, mutta koen, että tällaisissa asioissa kannattaa ottaa pieniä askelia. Olen sen verran idealisti, että uskon jo pienten valintojen ja oikean asennoitumisen edistävän tällaisia maailmanpelastusprojekteja.

En ole ruokavaliossani aivan ehdoton. Mun maha on nykyään melko tarkka siitä, mitä saa sulatettavakseen, joten joudun muutenkin olemaan toisinaan vaikea ruokittava. Jos saan itse ostettua ja kokattua ruokani, ei minulla ole mitään ongelmaa aterioideni kokoamisessa. Myös yliopiston ravintolat tarjoavat lähes aina vähintään yhden kelpo vaihtoehdon. Mutta esimerkiksi pitemmillä vierailuilla, matkoilla ja joissain tapahtumissa joudun toisinaan joustamaan ihanneruokavaliostani. En koe, että se olisi kovinkaan vaarallista. Ei yksi pisara merta kaada.

On ollut ihana huomata, kuinka kasvisruokailu (ainakin silmin nähden) yleistyy koko ajan. Vegevalinnat eivät ole enää ituhippien yksinoikeus, vaan melko laajalle levinnyt ja mielestäni erittäin positiivinen muoti-ilmiö. Uskon ja toivon, että ilmiö on tullut jäädäkseen. Ehkä 50 vuoden päästä kasvisruokailu ei ole enää mikään 'juttu', vaan ihan tavallista itsensä ravitsemista.

No mutta sitten se polttava kysymys, jota ruukasin itsekin ennen kasvissyöjiltä tentata. MISTÄ SAAT PROTEIININ? Kasvikunnan proteiininlähteitä ei ole todellakaan yhtä vaikea löytää, mitä voisi luulla. Valitettavasti mun maha vaan ei tykkää esimerkiksi soijarouheesta, maapähkinöistä, avokadosta ja monista herneistä. Onneksi muita pähkinöitä, siemeniä, kikherneitä, papuja, linssejä ja monia soijatuotteita pystyn silti syömään. Toki mun valintoja helpottaa myös se, että syön kananmunia ja toisinaan myös kalaa ja maitotuotteita. Aamupuuron sekaan laitan edelleen raejuustoa. Kaurapuuro + raejuusto + marjat/hedelmät ovat sen verran voittamaton yhdistelmä, etten ole halunnut vielä luopua siitä. Maidon olen sen sijaan vaihtanut kauramaitoon. Ai niin, ja hunaja tai vaahterasiirappi todella kruunaa aamupuuron.

Kasvisruokailu on pakottanut etsimään uusia reseptejä. Tässä yksi mun lemppareista. Onnistuu muuten hyvin myös ilman juustokuminaa, sen voi korvata esimerkiksi paprikajauheella. Sitruunamehukaan ei ole välttämätön.

Kevätahdistus

Kuvan kukka ei liity tapahtumiin.

Kevään ja kesän tuomasta ahdistuksesta ei juuri puhuta. Ei ainakaan niin paljoa, kuin niiden suurenmoisesta ihanuudesta ja kaiken parantavasta vaikutuksesta. Älkää ymmärtäkö väärin. Vaikka oma mielialani pääsääntöisesti laskee kevään tullen, on hienoa, että ihmiset osaavat iloita niinkin yksinkertaisista ja ilmaisista asioista kuin sää ja valo. Myös mun mielestä keväässä ja kesässä on paljon kaikkea huippua. Voi grillata myöhään yöhön, loikoilla ulkona ja pukeutua huolettomammin. Saa korkata futiskauden ja muutenkin urheilla ulkona esimerkiksi rullaluistellen. 

Kevään ja kesän kivoista jutuista huolimatta olen aina ollut enemmän fiiliksissä syksystä ja talvesta. Villapaidoista, käsitöistä, kynttilöistä, koulusta, joulusta, talviurheilusta, lumesta. Ja sateesta ja pimeydestä: ne ovat monella tapaa armollisempia kuin aurinko. Pimeys ja sade eivät velvoita olemaan energisiä ja iloisia, vaan minulle ne antavat tilaa olla rehellisesti juuri sillä mielellä kuin on.

Suurin osa ihmisistä lienee enemmän valoisten kuin pimeämpien vuodenaikojen ystäviä. Siksi tuntuu usein siltä, että kaikki olettavat muidenkin nauttivan niistä yhtä lailla. Sellaiset kommentit, kuten "kuka on tällaisella ilmalla sisällä" ja "mikään ei voi olla huonosti, kun on tällainen sää" sattuvat kevätahdistusta potevaan ihmiseen. Mikäli joku uskaltautuu sanomaan ääneen, ettei ehkä olekaan keväästä ja kesästä erityisen fiiliksissä, on hänet yleisesti hyväksyttyä tyrmätä täysin. "MITÄ?! Et tykkää keväästä? Ootpa outo!"

En halua, että ihmiset lopettavat kevään ja kesän hehkuttamisen. Mutta toivon, että myös toista mielipidettä olisi mahdollista tuoda esiin. Alla olevien linkkien takaa löytyvien juttujen mukaan kevätmasennus voi olla kaamosmasennukseen verrattava vakava sairaus ja valitettavasti myös itsemurhatilastoihin tulee keväisin piikki. Koitetaan siis ymmärtää ja tukea toinen toisiamme. :)

http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1458106200412

http://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi_hyvin/psykologia/masennutko_kevaalla_se_johtuu_tasta

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Kev%C3%A4tmasennus-ajaa-ihmisi%C3%A4-itsemurhan-partaalle/520350

Muistelin kirjoittaneeni tästä aiheesta aikoinaan kolumnin. Ja kyllä, sähköpostin uumenista toden totta löytyi keväällä 2012 kirjoitettu juttu, joka julkaistiin silloin Lapin Kansan nuortenosio Vasassa. Hauska ja toki vähän myös kamalaa lukea omaa tekstiään neljän vuoden takaa, mutta pidättäydyn silti muokkaamasta sitä. Alla siis elämäni ensimmäinen kolumni abikeväältäni.

~ 

Velvoittava valo

”Aurinko paistaa! Pakko päästä äkkiä ulos!”

Äitini on todellinen auringonpalvoja. Joka kevät hän omien sanojensa mukaan herää eloon auringon palatessa talviuniltaan.  Itse tunnen oman mielialani vain laskevan. Taas täytyisi nimenomaan piristyä.

Kevään saapuessa auringonsäteitä on turha yrittää paeta. Valo tunkeutuu lupaa kysymättä myös sisätiloihin. Säteet löytävät tiensä pienimmistäkin raoista: sälekaihtimien välistä, pimennysverhon alta. Jopa ovenkarmit antautuvat auringonvalon edessä. 

Säteiden viesti on selkeä: ne vaativat olemaan energinen ja aikaansaava. Niiden seuraksi täytyy kirmata ulos, mieluiten harrastaa liikuntaa ja tavata ihmisiä. Ennen kaikkea täytyy olla hyväntuulinen.

En väitä, ettenkö osaisi myös nauttia keväisestä säästä.  Aurinkoinen hiihtoretki tai pulkkamäen valloitus kuulostavat mitä houkuttelevimmilta ajanviettotavoilta.  Sään velvoittava luonne saa kuitenkin minut ahdistumaan. ”Täydellinen ilma” vie minulta oikeuden päättää itse mielialastani. Miksei aurinkoisena päivänä saa olla ihminen? 

Halu käpertyä yksin pimeään, piiloon muilta ihmisiltä ja maailmalta, kuuluu kai suomalaiseen perusluonteeseen. Mutta onko se välttämättä väärin? Lappilainen viettää kuitenkin neljäsosan vuodestaan lähes täydellisessä pimeydessä. Todennäköisesti kyky nauttia kaamoksesta vain parantaa elämänlaatua.

Antaa äidin nauttia auringosta ja muutamasta valoisasta kuukaudesta. Minä jään odottamaan syksyn sadepäiviä ja joulunajan tummaa tähtitaivasta. Sitten käperryn villapaidassani sohvannurkkaan ja sytytän kynttilän - sen valo riittää minulle.

~

PS. Kandi alkaa olla valmis, joten kohta ehdin taas blogailla enemmän! Lähiaikoina luvassa ainakin puutöitä, kasvisruokaa, uutta kämppää ja lisää Pottereita. Stay tuned!