Parasta

Tiiättekö, mikä on vaeltamisessa parasta?

Vaeltamisessa parasta on se, kun ajantaju katoaa. Parasta on myös jutella ja ihan parasta olla vähän aikaa hiljaa.

Parasta on olla yhessä ja pitää toisista huolta. Parasta on kuulla vuoripuro ja lintujen buongiorno.

Kuitenkin kaikista parasta on se, ettei oo ammatteja. Ei oo lääkäreitä tai insinöörejä, on vaan pekkoja ja tiinariikkoja.

On kipeitä polvia ja huonoja vitsejä. On loma ja vähän nälkä.

Parasta onkin mennä kohta yhessä lounaalle. Parasta on myös pitää evästauko ja tarjota kaverille suklaata.

Oikeesti parasta on, kun saa rauhoittua. Ja saa ihmetellä, kuinka maailma on kaunis. Parasta on moikata vastaantulijaa, jota ei tunne ja parasta sanoa vau, kato tonne.

Parasta on pyytää, että kaveri ottais repusta kameran ja parasta on huomata, että akku on loppu ja joutuu ottaan muistikuvan.

Parasta on se, kun saa urheilla ja kuitenkin just parasta istua yhessä alas ja nostaa maljat.

Ja kaikista parasta on kuitenkin tulla kämpille. Ottaa kengät jalasta, harjata ne puhtaiksi ja tehä jotain ihan muuta. Ja ottaa sama huomenna uusiksi.

Via Ferrata -reportaasi

Rautatie vuorenrinteellä

Via ferratalla kiipeillään kalliolla vaijerin varassa. Jo aloittelija pääsee kipuamaan turvallisesti hurjiin paikkoihin.

Kahden kiipeilypäivän jälkeen olin paitsi hengissä, ennen kaikkea elossa.

EMMA AUTTI

Toimin toista kesää vaellusoppaana vuoristokylä Cortinassa Pohjois-Italiassa. Viime vuonna kuulin ensimmäistä kertaa via ferratoista eli vaijerin varassa kiipeilystä. Cortina kuuluu maailman parhaisiin ferratointipaikkoihin ja tuntui hassulta viettää kylässä 5 viikkoa kokeilematta lajia.

Vaikken varsinaisesti kammoa korkeita paikkoja, kuulosti vuorikiipeilyyn verrattava kokemus turhan epämukavalta haasteelta. Tänä vuonna päätän kuitenkin kokeilla lajia. Etukäteen puhun mahdollisimman monelle ferrata-aikeistani, jotten viime hetkellä jänistäisi. Moni on kotiin kuollut, huikkaan opaskaverilleni, kun vapaapäivän aamuna suuntaan kohti ensimmäistä kiipeilypäivää.

Cappucinoa ja italian alkeita

Jännitykseni helpottaa heti ferrata-oppaamme buongiornoon alppitoimiston ovella. Italialaiseen tapaan aloitamme päivän kahvilassa cappucinoilla.

Oppaamme Simone Corte Pause, 36, on paitsi via ferrata- ja kiipeilyopas, myös hiihdonopettaja ja helikopteripelastaja. Englantia italialaisittain murtava monitaituri opettaa meille päivän aikana paitsi kiipeilyn, myös italian alkeita.

Melko pian käy ilmi, ettemme ole tekemisissä kenen tahansa opastelijan kanssa. Vuosia kestävä vuoriammattilaisen koulutus maksaa kymmeniä tuhansia euroja ja sisältää muun muassa kallio- ja jääkiipeilyä. Ammatin sijaan pitää mielestäni puhua elämäntavasta, ja opas kertookin rakastavansa työtään.

Aamuyhdeksältä saavumme hiihtohisseille. Nousemme rinteen päälle, jossa meitä odottavat ferratoilla päällystetyt kalliot. Auringonpaiste lämmittää käsivarsia ja korostaa jylhiä Dolomiitteja. Jännitykseni alkaa vähitellen kääntyä innostukseksi.

Kalliolle, kukkulalle

Ennen ensimmäiselle ferratalle lähtöä opas tarkistaa varusteemme. Via Ferratan kulkemiseen tarvitsee kypärän ja kiipeilyvaljaat. Pitkät housut ja hanskat tekevät kiipeämisestä mukavampaa. Selkärepuissa meillä oli mukana vettä ja hieman evästä.

Ensimmäisen päivän ferratat Ra Pegna ja Ra Bujela.

Opas tarkistaa varusteemme ennen ensimmäiselle via ferratalle lähtöä. Alkuohjeistus ei kuitenkaan kestä montaa minuuttia ja lähdemme heti kiipeämään. Myönnän oppaalle, ettei minulla ole aiempaa kiipeilykokemusta, ja että olen jopa hieman peloissani. Siitä huolimatta opas laittaa minut ensimmäiseksi, ilman häneen kiinnitettävää turvaköyttä. Hengitän syvään, kiinnitän itseni vaijeriin, etsin sopivat käden- ja jalansijat ja ponnistan ylöspäin. Yllättäen kiipeäminen ei olekaan niin vaikeaa, kuin etukäteen oletin.

Ensimmäiset kiipeämäni metrit ovat suoraa seinää. Päivän loputtua toteamme sen olleen koko päivän vaikein kohta. Muuten ensimmäisen päivän ferratat ovat yleensä melko helppoja: niiden avulla opas tarkkailee, kuinka hyvin ryhmä pärjää reitillä. Yhden päivän opastuksilla saatetaan sen sijaan käydä useampi reitti, joista viimeiset ovat ensimmäisiä vaikeampia.

Pian käy ilmi, että kulkemisemme on aloittelijaryhmäksi varsin sujuvaa ja reipasta. Simone ehdottaakin, että kuljemme päivän toisen ferratan vaikeampaan suuntaan eli ylhäältä alaspäin. Emme osaa kieltäytyä, joten jatkamme alppimajalla nautittujen cappucinojen jälkeen toista ferrataa ylhäältä alaspäin.

Siinä, missä ylöspäin kiipeäminen saa sykkeen helpommin nousemaan, vaatii alaspäin meneminen paitsi enemmän päätä, myös harkintaa. Alaspäin mennessä saamme harjoitella myös sitä, miten vastaantulija kohdataan. Italialaisten lausahduksien (buongiorno, grazie, prego) lisäksi on tärkeää löytää paikka, jossa voi hetken odottaa ja päästää toisen ohi.

Kiipeämisen lomassa selviää, että kulkemamme ferratat ovat oppaamme itsensä tekemiä. Reitit ovat kallioilla, jotka reunustavat mustaa laskettelurinnettä – samaa rinnettä, jossa lasketaan alppihiihdon maailmancupin syöksy ja super-g tammikuun lopussa. Entisenä kilpalaskijana ja alppihiihtofanina kysyn oppaalta leikilläni, josko ferrataa pitkin voisi tulla talvella aitiopaikalle vuoren päälle katsomaan maailmancupia. Opas kertoo muitta mutkitta tekevänsä aina kisojen aikaan juuri niin. Yllättyneen ilmeeni nähdessään hän selittää, että mikäli lumi ei peitä vaijeria, voi jääkiipeilyvarusteilla harrastaa ferratointia myös talvella.

Puurajan yläpuolella

Italialaiseen tapaan kuulemme matkan varrella selostuksen alueen parhaista ravintoloista. Kertoopa opas meille myös vuorimännystä valmistettavan kotigrappansa (italailainen versio pontikasta) reseptin.

Oppaamme Simone kertoo koko ajan kiivetessään tarkistavansa pulttien pitävyyttä. Matkamme aikana ykiskään pultti ei irtoa, vaikka edellisenä yönä näenkin siitä painajaista.

Onneksemme saimme kiipeillä mitä upeimmassa säässä - che bella giornata, kuten italialaiset päivästä totesivat. Sade ei haittaa via ferratalla kiipeämistä, mutta ukkosella touhu on erittäin vaarallista.

Ryhmämme on niin taitava, että lähdemme heti toisena päivänä hieman vaativammalle reitille Punta Annalta Punta Aliolle. Kulutamme jopa 3000 metrin korkeudessa kulkevalla reitillä yli 3 tuntia. Haastavan maaston ansiosta koen reitin varrella riemua, epäuskoa, epävarmuutta, onnistumisen iloa, hieman pelkoa ja myös helpotusta. Jokaiseen askelmaan täytyy keskittyä, joten kiipeäminen on hyvä harjoitus myös mielelle.

Vaijerin varassa kiipeilyyn liittyy vahvasti myös luottamus. Luottaa täytyy paitsi oppaaseen, myös vaijereiden ja omien varusteiden pitävyyteen. Kiipeäminen on myös ennen kaikkea tiimityötä. Vaikeassa paikassa kaveria autetaan esimerkiksi vetämällä, työntämällä tai ohjeistamalla, mihin jalan tai käden voisi seuraavaksi laittaa.

Kahden kiipeilypäivän jälkeen tunnen pystyväni mihin vain. Tunnen itseni samaan aikaan sekä vahvaksi ja voittamattomaksi että pieneksi ja nöyräksi suurten vuorten rinnalla. Erityisesti jalat ovat melko väsyneet ja sekä sääreni että käteni ovat vuoriuskottavuutta lisäten hieman naarmuilla ja mustelmilla. Pahimmat jumit löydän yllättäen leukaperistä: olen todennäköisesti purrut jännissä paikoissa hampaitani yhteen.

Kuten olen jokaiselta via ferratalla käyneeltä kuullut, kannatti lajia todellakin testata. Kokemus oli yksi elämäni hienoimmista ja hurjimmista. Mutta äidille kerroin vasta kiipeilypäivien jälkeen.

Sykemittarini lukemat toisen ferrata-päivän jälkeen. Kiipeily on rauhallista, mutta käy ehdottomasti urheilusta.

Voittajat💪

MITÄ?

VIA FERRATA on italiaa ja viittaa rautaiseen tiehen. Ferratalla kiipeillään kalliolla vaijerin varassa.

VIA FERRATOJEN HISTORIA on ensimmäisessä maailmansodassa. Tuolloin vuorilla taistelleet sotilaat kuljettivat sotatarvikkeita ferratoja pitkin.

VIA FERRATOJA löytää pääosin Keski-Euroopasta, eniten Italiasta ja Itävallasta. Ferratojen mekassa Cortinassa reittejä on 40-50 kappaletta.

VARUSTEIKSI riittävät kypärä ja kiipeilyvaljaat. Pitkät housut ja hanskat tekevät kiipeämisestä mukavampaa.

VIA FERRATALLE voi lähteä lähes kuka vain. Hyvä peruskunto riittää, iällä ja kiipeilykokemuksella ei juurikaan ole merkitystä.

Cinque Torri e Quattro Autti

When in Italy...

Viime viikolla meidän perhe tuli Cortinaan kattomaan, miten niitten esikoinen pärjää.

Vapaapäivä kului siis siten, että käytiin porukalla Cinque Torrilla eli 5 tornilla eli yhdellä maailman kuuluisimmista kiipeilykohteista katsatamassa menoa. Ja menoahan oli! Alueella oli vuosittainen sotilaiden skaba (lue: komeita italialaisia miehiä hassuissa hatuissa).

Pari fotoa meän päivistä👉

I think I have the coolest sister, don't I?

Äiti & sen tytöt✌

Nähtiin myös helikopteri! Ihan läheltä !1!!

Ja tässä tosiaan ne viisi tornia ja neljä Auttia. Paha sanoa, kummat on komiampia. 

PS. Jos joskus eksyy Cinque Torrille, kantsii nähdä vaiva ja nousta kilometri laskettelurinteen pohjaa Rifugio Averaulle. Kyseinen rafla on nimittäin valittu maailman top 10-alppimajojen joukkoon.

Mutta nyt nukkuun! Mua oottaa nimittäin huomenna taas superkiva asiakasryhmä 8.30 bussiasemalla.  Lähemmä patikoimaan.

Buonanotte 😇

Ciao!

Terveisiä taas Italiasta, ihanasta Cortina d'Ampezzosta.

Tää kuva on Val Travenanzesista, reitiltä, joka lähtee laskeutumaan Lagazuoilta.

Mitä ihmettä se Emma siellä oikein tekee? No kuulkaas, se on täällä kesätöissä. Nyt toista kesää peräkkäin. Rovaniemen tuttuni ja kesäkämppikseni Sakke on näissä hommissa ollut hieman pidempään ja on minua kokeneempi vaellusopastelija. Olemme siis töissä YouTravel-nimisessä matkatoimistossa ja heinäkuun ajan ohjaamme suomalaisten vaellusryhmien päivävaelluksia täällä ihanassa Pohjois-Italiassa. Maanantai, tiistai, torstai, perjantai ja lauantai vaelletaan ja sunnuntaina käydään Venetsian lentokentällä vaihtamassa edellinen asiakasryhmä seuraavaan. Keskiviikkoisin meillä on vapaata.

Nää kuvat on eräältä reitiltä, jonne lähdettiin kävelemään Falorian päältä. Ei oikein ikinä löydetty etsimäämme polkua, mutta käytiinpähän kahessa ja puolessa tonnissa :'D. 

Tänään on maanantai, mikä tarkoittaa kesän ensimmäistä vaellusta asiakasryhmän kanssa. Saken kanssa saavuttiin toki paikalle jo viime viikolla. Käytiin muun muassa testaamassa pari vaellusreittiä ja tervehtimässä yhteistyökumppaneitamme. Me tehään yhteistyötä esimerkiksi hotellien, alppimajojen, ravintoloiden (tsekkaa Al Capriolo) ja erään viinituvan (Gerryn Enoteca must-go Cortinassa) kanssa. 

@Al Capriolo, ihana, ihana 1:n Michelin-tähden ravintola. 

Cortinan kylä ja Tofanat Falorialta kuvattuna. 

Kuvassa oon Etelä-Tirolin alueella paikassa, josta näkee Itävaltaan. Vau.

Tää on myös samalta reitiltä, ihan Tre Cimen lähistöltä.

Ja sit vielä se Val Travenanzes. Ai vitsi, miten hienoja nää laaksot voi olla.

PS. Facebookista löytyy Matkatoimisto YouTravel ja Instagramista @youtravelalpit, mikäli meidän seikkailut ja matkakuvat kiinnostaa 😊 Kirjoittelen toki lisää myös blogiin. Kuulemiin!