Via Ferrata -reportaasi

Rautatie vuorenrinteellä

Via ferratalla kiipeillään kalliolla vaijerin varassa. Jo aloittelija pääsee kipuamaan turvallisesti hurjiin paikkoihin.

Kahden kiipeilypäivän jälkeen olin paitsi hengissä, ennen kaikkea elossa.

EMMA AUTTI

Toimin toista kesää vaellusoppaana vuoristokylä Cortinassa Pohjois-Italiassa. Viime vuonna kuulin ensimmäistä kertaa via ferratoista eli vaijerin varassa kiipeilystä. Cortina kuuluu maailman parhaisiin ferratointipaikkoihin ja tuntui hassulta viettää kylässä 5 viikkoa kokeilematta lajia.

Vaikken varsinaisesti kammoa korkeita paikkoja, kuulosti vuorikiipeilyyn verrattava kokemus turhan epämukavalta haasteelta. Tänä vuonna päätän kuitenkin kokeilla lajia. Etukäteen puhun mahdollisimman monelle ferrata-aikeistani, jotten viime hetkellä jänistäisi. Moni on kotiin kuollut, huikkaan opaskaverilleni, kun vapaapäivän aamuna suuntaan kohti ensimmäistä kiipeilypäivää.

Cappucinoa ja italian alkeita

Jännitykseni helpottaa heti ferrata-oppaamme buongiornoon alppitoimiston ovella. Italialaiseen tapaan aloitamme päivän kahvilassa cappucinoilla.

Oppaamme Simone Corte Pause, 36, on paitsi via ferrata- ja kiipeilyopas, myös hiihdonopettaja ja helikopteripelastaja. Englantia italialaisittain murtava monitaituri opettaa meille päivän aikana paitsi kiipeilyn, myös italian alkeita.

Melko pian käy ilmi, ettemme ole tekemisissä kenen tahansa opastelijan kanssa. Vuosia kestävä vuoriammattilaisen koulutus maksaa kymmeniä tuhansia euroja ja sisältää muun muassa kallio- ja jääkiipeilyä. Ammatin sijaan pitää mielestäni puhua elämäntavasta, ja opas kertookin rakastavansa työtään.

Aamuyhdeksältä saavumme hiihtohisseille. Nousemme rinteen päälle, jossa meitä odottavat ferratoilla päällystetyt kalliot. Auringonpaiste lämmittää käsivarsia ja korostaa jylhiä Dolomiitteja. Jännitykseni alkaa vähitellen kääntyä innostukseksi.

Kalliolle, kukkulalle

Ennen ensimmäiselle ferratalle lähtöä opas tarkistaa varusteemme. Via Ferratan kulkemiseen tarvitsee kypärän ja kiipeilyvaljaat. Pitkät housut ja hanskat tekevät kiipeämisestä mukavampaa. Selkärepuissa meillä oli mukana vettä ja hieman evästä.

Ensimmäisen päivän ferratat Ra Pegna ja Ra Bujela.

Opas tarkistaa varusteemme ennen ensimmäiselle via ferratalle lähtöä. Alkuohjeistus ei kuitenkaan kestä montaa minuuttia ja lähdemme heti kiipeämään. Myönnän oppaalle, ettei minulla ole aiempaa kiipeilykokemusta, ja että olen jopa hieman peloissani. Siitä huolimatta opas laittaa minut ensimmäiseksi, ilman häneen kiinnitettävää turvaköyttä. Hengitän syvään, kiinnitän itseni vaijeriin, etsin sopivat käden- ja jalansijat ja ponnistan ylöspäin. Yllättäen kiipeäminen ei olekaan niin vaikeaa, kuin etukäteen oletin.

Ensimmäiset kiipeämäni metrit ovat suoraa seinää. Päivän loputtua toteamme sen olleen koko päivän vaikein kohta. Muuten ensimmäisen päivän ferratat ovat yleensä melko helppoja: niiden avulla opas tarkkailee, kuinka hyvin ryhmä pärjää reitillä. Yhden päivän opastuksilla saatetaan sen sijaan käydä useampi reitti, joista viimeiset ovat ensimmäisiä vaikeampia.

Pian käy ilmi, että kulkemisemme on aloittelijaryhmäksi varsin sujuvaa ja reipasta. Simone ehdottaakin, että kuljemme päivän toisen ferratan vaikeampaan suuntaan eli ylhäältä alaspäin. Emme osaa kieltäytyä, joten jatkamme alppimajalla nautittujen cappucinojen jälkeen toista ferrataa ylhäältä alaspäin.

Siinä, missä ylöspäin kiipeäminen saa sykkeen helpommin nousemaan, vaatii alaspäin meneminen paitsi enemmän päätä, myös harkintaa. Alaspäin mennessä saamme harjoitella myös sitä, miten vastaantulija kohdataan. Italialaisten lausahduksien (buongiorno, grazie, prego) lisäksi on tärkeää löytää paikka, jossa voi hetken odottaa ja päästää toisen ohi.

Kiipeämisen lomassa selviää, että kulkemamme ferratat ovat oppaamme itsensä tekemiä. Reitit ovat kallioilla, jotka reunustavat mustaa laskettelurinnettä – samaa rinnettä, jossa lasketaan alppihiihdon maailmancupin syöksy ja super-g tammikuun lopussa. Entisenä kilpalaskijana ja alppihiihtofanina kysyn oppaalta leikilläni, josko ferrataa pitkin voisi tulla talvella aitiopaikalle vuoren päälle katsomaan maailmancupia. Opas kertoo muitta mutkitta tekevänsä aina kisojen aikaan juuri niin. Yllättyneen ilmeeni nähdessään hän selittää, että mikäli lumi ei peitä vaijeria, voi jääkiipeilyvarusteilla harrastaa ferratointia myös talvella.

Puurajan yläpuolella

Italialaiseen tapaan kuulemme matkan varrella selostuksen alueen parhaista ravintoloista. Kertoopa opas meille myös vuorimännystä valmistettavan kotigrappansa (italailainen versio pontikasta) reseptin.

Oppaamme Simone kertoo koko ajan kiivetessään tarkistavansa pulttien pitävyyttä. Matkamme aikana ykiskään pultti ei irtoa, vaikka edellisenä yönä näenkin siitä painajaista.

Onneksemme saimme kiipeillä mitä upeimmassa säässä - che bella giornata, kuten italialaiset päivästä totesivat. Sade ei haittaa via ferratalla kiipeämistä, mutta ukkosella touhu on erittäin vaarallista.

Ryhmämme on niin taitava, että lähdemme heti toisena päivänä hieman vaativammalle reitille Punta Annalta Punta Aliolle. Kulutamme jopa 3000 metrin korkeudessa kulkevalla reitillä yli 3 tuntia. Haastavan maaston ansiosta koen reitin varrella riemua, epäuskoa, epävarmuutta, onnistumisen iloa, hieman pelkoa ja myös helpotusta. Jokaiseen askelmaan täytyy keskittyä, joten kiipeäminen on hyvä harjoitus myös mielelle.

Vaijerin varassa kiipeilyyn liittyy vahvasti myös luottamus. Luottaa täytyy paitsi oppaaseen, myös vaijereiden ja omien varusteiden pitävyyteen. Kiipeäminen on myös ennen kaikkea tiimityötä. Vaikeassa paikassa kaveria autetaan esimerkiksi vetämällä, työntämällä tai ohjeistamalla, mihin jalan tai käden voisi seuraavaksi laittaa.

Kahden kiipeilypäivän jälkeen tunnen pystyväni mihin vain. Tunnen itseni samaan aikaan sekä vahvaksi ja voittamattomaksi että pieneksi ja nöyräksi suurten vuorten rinnalla. Erityisesti jalat ovat melko väsyneet ja sekä sääreni että käteni ovat vuoriuskottavuutta lisäten hieman naarmuilla ja mustelmilla. Pahimmat jumit löydän yllättäen leukaperistä: olen todennäköisesti purrut jännissä paikoissa hampaitani yhteen.

Kuten olen jokaiselta via ferratalla käyneeltä kuullut, kannatti lajia todellakin testata. Kokemus oli yksi elämäni hienoimmista ja hurjimmista. Mutta äidille kerroin vasta kiipeilypäivien jälkeen.

Sykemittarini lukemat toisen ferrata-päivän jälkeen. Kiipeily on rauhallista, mutta käy ehdottomasti urheilusta.

Voittajat💪

MITÄ?

VIA FERRATA on italiaa ja viittaa rautaiseen tiehen. Ferratalla kiipeillään kalliolla vaijerin varassa.

VIA FERRATOJEN HISTORIA on ensimmäisessä maailmansodassa. Tuolloin vuorilla taistelleet sotilaat kuljettivat sotatarvikkeita ferratoja pitkin.

VIA FERRATOJA löytää pääosin Keski-Euroopasta, eniten Italiasta ja Itävallasta. Ferratojen mekassa Cortinassa reittejä on 40-50 kappaletta.

VARUSTEIKSI riittävät kypärä ja kiipeilyvaljaat. Pitkät housut ja hanskat tekevät kiipeämisestä mukavampaa.

VIA FERRATALLE voi lähteä lähes kuka vain. Hyvä peruskunto riittää, iällä ja kiipeilykokemuksella ei juurikaan ole merkitystä.