Terveisiä taas Italiasta, ihanasta Cortina d'Ampezzosta.
 |
Tää kuva on Val Travenanzesista, reitiltä, joka lähtee laskeutumaan Lagazuoilta. |
Mitä ihmettä se Emma siellä oikein tekee? No kuulkaas, se on täällä kesätöissä. Nyt toista kesää peräkkäin. Rovaniemen tuttuni ja kesäkämppikseni Sakke on näissä hommissa ollut hieman pidempään ja on minua kokeneempi vaellusopastelija. Olemme siis töissä
YouTravel-nimisessä matkatoimistossa ja heinäkuun ajan ohjaamme suomalaisten vaellusryhmien päivävaelluksia täällä ihanassa Pohjois-Italiassa. Maanantai, tiistai, torstai, perjantai ja lauantai vaelletaan ja sunnuntaina käydään Venetsian lentokentällä vaihtamassa edellinen asiakasryhmä seuraavaan. Keskiviikkoisin meillä on vapaata.
 |
Nää kuvat on eräältä reitiltä, jonne lähdettiin kävelemään Falorian päältä. Ei oikein ikinä löydetty etsimäämme polkua, mutta käytiinpähän kahessa ja puolessa tonnissa :'D. |
Tänään on maanantai, mikä tarkoittaa kesän ensimmäistä vaellusta asiakasryhmän kanssa. Saken kanssa saavuttiin toki paikalle jo viime viikolla. Käytiin muun muassa testaamassa pari vaellusreittiä ja tervehtimässä yhteistyökumppaneitamme. Me tehään yhteistyötä esimerkiksi hotellien, alppimajojen, ravintoloiden (tsekkaa
Al Capriolo) ja erään viinituvan (Gerryn
Enoteca must-go Cortinassa) kanssa.
 |
@Al Capriolo, ihana, ihana 1:n Michelin-tähden ravintola. |
 |
Cortinan kylä ja Tofanat Falorialta kuvattuna. |
 |
Kuvassa oon Etelä-Tirolin alueella paikassa, josta näkee Itävaltaan. Vau. |
 |
Tää on myös samalta reitiltä, ihan Tre Cimen lähistöltä. |
 |
Ja sit vielä se Val Travenanzes. Ai vitsi, miten hienoja nää laaksot voi olla. |
PS. Facebookista löytyy Matkatoimisto YouTravel ja Instagramista @youtravelalpit, mikäli meidän seikkailut ja matkakuvat kiinnostaa 😊 Kirjoittelen toki lisää myös blogiin. Kuulemiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti