"Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi." Jaak. 3:1

perjantai 7. syyskuuta 2018

Nyrkin ja bellan välissä

Mun on jo pitkään tehnyt mieli ottaa kantaa tasa-arvokeskusteluun. Jotenkin pelkäsin aiheesta kirjoittamista. Pelkäsin ehkä sitä, että joku suuttuu. Tai sitä, että totean asiat liian ykskantaan. Tai sitä, että pelkojeni takia en lopulta onnistukaan sanomaan mitään.

Tässä on nyt kuitenkin kolumni aiheesta. Vielä en ole saanut kenenkään vihoja niskaani :D. 
Teksti on julkaistu Lapin Kansassa 31.8.2018.

👇  👇  👇

­— Pitäisikö teille antaa yksi maali etukäteen, kun teillä on tyttö pelaamassa?

Pelaan futsalia miesten harrastesarjassa. Viime talvena sain tyrmistyä tuomarin minulle ennen peliä esittämästä kysymyksestä, sillä moiseen vähättelyyn en ollut hetkeen törmännyt.

Olen kohdannut tytöttelyä urheiluareenoiden lisäksi käytännössä jokaisessa työpaikassani. Viime kesäni vietin vaellusoppaana Italiassa. Nuorena naisena sain vastaanottaa käsisuudelmia ja ciao, bella -tervehdyksiä. Samoin minulle kaadettiin ensin viiniä ja autettiin kädestä pitäen taksista ulos.

On toki mukava tulla huomatuksi ja huomioiduksi, enkä missään nimessä toivo herrasmiesten kuolevan sukupuuttoon. Silti on hyvä tiedostaa, että sukupuoliroolien korostamisella on myös kääntöpuolensa.

Jalkapallofanina seurasin tiiviisti MM-kisojen tv-lähetyksiä myös Italiassa. Studioon oli kyllä päästetty asiantuntijamiesten seuraksi myös yksi nainen – valitettavasti vain juontaja oli lyhyestä mekosta ja vahvasta meikistään päätellen oli saanut työtehtävänsä jonkin muun kuin jalkapalloasiantuntijuutensa ansiosta.

Urheilutoimittajakunnan sukupuolijakauma saisi olla tasaisempi myös Suomessa. Mielestäni on kuitenkin ehdottoman tärkeää, että asiantuntijatehtäviin pääsee kotimaassamme ensisijaisesti ammattitaidon, ei sukupuolen perusteella.

Kysyin Facebook-sivullani miehiltä, milloin he ovat kokeneet vähättelyä sukupuolensa vuoksi. Suurin osa saamistani vastauksista liittyi tavalla tai toisella hoivaamiseen ja kasvattamiseen. Myös tasa-arvokeskusteluissa he kokivat olevansa heikompi osapuoli. Huomionarvoista on, että moni ystäväkuntani miehistä kertoi säästyneensä sukupuoleen kohdistuneelta vähättelyltä kokonaan.

Tasa-arvokeskustelu ei kuitenkaan saisi keskittyä liikaa vain naisten lähtökohtaisesti heikomman aseman vahvistamiseen: myös esimerkiksi miesten ja poikien mahdollisuuksiin olla heikko ja herkkä tulisi kiinnittää huomiota.

Täydellinen sukupuolten välinen tasa-arvo ei liene mahdollinen, eikä välttämättä edes tavoittelemisen arvoinen tilanne. Voisimmeko sen sijaan pyrkiä siihen, että jokainen ihminen otettaisiin sukupuoleen katsomatta tosissaan? Miehet neuvoloissa ja naiset politiikassa, rautakaupoissa ja urheiluareenoilla?


Kirjoittaja on kasvatustieteen ja teologian opiskelija.

Tosta lihavoidusta sanasta pian lisää...😃

Kuva: Jonathan Carey

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti