Kolumni. Kultainen aikuisuus

Kirjoitan säännöllisen epäsäännöllisesti Lapin Kansan nuorten osioon Vasaan. Tämä kolumni on julkaistu 29.1.2016.

Kultainen aikuisuus

Mitä on olla aikuinen? Kysymys esitettiin minulle pääsykokeessa 19-vuotiaana. Tuolloin en juuri osannut vastata haastattelijalle. Onneksi pääsin silti sisään: luokanopettajan opinnot ja muutto toiseen kaupunkiin ovat antaneet lukuisia vastauksia kysymykseen.

Lukio oli mielestäni ihanaa aikaa. Opiskelu ei aina innostanut, mutta koulunkäynti oli mukavaa ja turvallista. Tuolloin tiesin käytännössä aina, mitä huomenna, ensi viikolla ja seuraavana syksynä tapahtuu. Tavallista opiskeluarkea rytmittivät kauan odotetut tapahtumat, kuten wanhojen tanssit ja penkinpainajaiset. Kunpa saisin jäädä tähän elämäntilanteeseen, pohdin usein.

Lukiossa ajatus aikuistumisesta pelotti. Miten minä muka voisin olla aikuinen? Miten osaisin hoitaa asunto- ja pankkiasiat? Miten uskaltaisin olla vastuussa jostain muusta kuin itsestäni?

Toisinaan tahtoisin palata lukioikäisen turvallisuuden tunteeseen. Mutta haluan sanoa sinulle, joka jännität vanhenemista: aikuisuus on ihanaa.

En aliarvioi nuorten tapaa katsella maailmaa. Mutta kliseinen ajatus siitä, kuinka kasvaessa viisastuu ja oppii itsestään, ei ole klisee turhaan. Vanheneminen ja elämänkokemusten karttuminen ovat oikeasti kokemisen arvoisia asioita, eikä niitä kannata pelätä etukäteen.

Elämänkokemus tuo myös varmuuden siitä, että maailmassa pärjää kohtelemalla muita hyvin. Aikuisten on nuoria helpompaa saavuttaa vertaistensa hyväksyntä, sillä ihmisarvoa ei mitata pukeutumistyylillä tai Instagram -tykkäysten määrillä.

Tunnustan, etten tiedä vielä lähimainkaan kaikkea aikuisen elämästä. Minulla ei ole asuntolainaa, eikä omia lapsia. En ole myöskään työskennellyt kokopäiväisesti paria kuukautta pitempään. Toisaalta tiedän jo, miltä tuntuu maksaa laskunsa, kilpailuttaa sähkösopimus ja muuttaa koko omaisuutensa toiseen osoitteeseen.

Mitä vastaisin pääsykokeissa esitettyyn kysymykseen nyt? Ainakin aikuisuus on oman tien etsimistä ja löytämistä, rohkeutta kokeilla ja mokata. Se on myös vapauden ja vastuun rajalla tasapainottelemista. Ennen kaikkea aikuisuus on oman paikkansa hahmottamista maailmassa.

Kirjoittaja on 22-vuotias opettajaopiskelija, joka tuntee itsensä aikuiseksi ykkösluokkaa opettaessaan.